—Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdä partavettä ja että sinä et saa sen antaa!

—En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinä lähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamille sukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.

—En minä jouda vetämään teidän eväitänne … tulkoon itse hakemaan!

—Sillä kun ei ole itsellään hevosta…

—Niin noutakoon kelkalla!—Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!—
Soh!—Ja missä on hantuuki?

—Tässähän se on minun kädessäni…

—Anna se tänne!—Onko käsketty valjastamaan?

—En minä vielä … vaan kyllä minä ihan paikalla…

Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysi rengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivat kierot ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan yli talliin ja tallista takaisin.

—Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta nähdessään.