—Ai, antakaa olla … ei saa…
—Tule nyt … ei täällä ole ketään…
—Ei… E-ei … joku voi tulla … odottakaa! Antin hytin ovi revähti auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. Antista se näytti olevan bufettineiti. Samassa temmattiin pää takaisin, ovi paiskattiin kiinni, ja kuului kiirettä juoksua läpi korridoorin ja lyhyissä askelissa rappuja myöten ylös kannelle.
Veri oli kuohahtanut Antin suonissa. Hän oli kimmonnut istualleen ja kivettynyt eteenpäin ojennettuun kuuntelevaan asentoon. Mutta hän ei kuullut sen enempää. Hänen korvissaan vain soi ja suhisi, ja sydän jyskytti kuuluvammin kuin laivan kone. Hän aavisti ja tunsi jotain, joka oli lamauttaa hänet siihen paikkaan. Se veti viehättaen kuin syväyksen reuna, ja samassa hirvitti, niin että joka jäsentä pudisti ja hengitys oli kesken katketa.
Kun hän oli vähän rauhoittunut, veti hän kengät jalkaansa ja kiinnitti kauluksen nappiin. Sitten hän lähti kannelle. Hän tahtoi saada selkoa siitä, oliko se ollut bufettineiti.
V.
Herrat olivat jo lopettaneet whistinsä, kun Antti tuli salonkiin. Oli seisauspaikka tulossa, ja kapteenin täytyi mennä ulos. Kun Antti näki muidenkin juovan totia, tilasi hänkin sitä.
Hän tarkasti bufettineitiä ja katsoi häntä suoraan silmään. Neiti kesti katseen ja oli kylmä ja rauhallinen. Ei näkynyt mitään merkkiä kasvoissa tai käytöksessä, joka olisi vahvistanut Anttia hänen epäilyksessään. Se oli varmaankin ollut joku muu laivan naisista. Ja kun hän tuli tästä vakuutetuksi, oli hän siitä melkein iloinen.
Neiti asetti hänen eteensä nuo ystävälliset totineuvot, tuon valkean vesikannun, soman sokerirasian valkoisine, neliskulmaisiksi leikattuine sokeripalasineen ja sitten vielä tuon pienoisen, melkein neitseellisen konjakkikarahvin. Kun Antti näki nämä edessään ja katseli näitä, tuntui hänen sydämessään iloinen hypähdys. Syytä tietämättä oli hän niin onnellinen, että kihosi vettä silmään, samalla kuin olisi tehnyt mieli seisoalleen kimmahtaa, kätensä ojentaa ja kirkaista kimakka hurraahuuto.
Oli tämä elämä kuitenkin toista kuin koulussa ennen! Jos tahtoi jotain maistaa, täytyi se tehdä salaa, lukon takana, jossain ahtaassa, mustassa kamarissa. Usein ei ollut muuta kuin jokin rikkinäinen pikari tai kahvikuppi, välistä ei sitäkään, jolloin piti ottaa pullon suulta. Jota vastoin nyt!