—Koettakaa minunkin lakkiani! sanoi Antti epävakaisella äänellä, otti lakin Lottenin päästä ja koetti panna omansa sijaan.
—En minä herran lakista huoli! Ja Lotten esti sen kädellään.
Kalle tuli Antille avuksi:
—Mikset huoli?
—En huoli!
—Sinun pitää huolia! On hän yhtä komea poika kuin minäkin … kas noin, ja maista nyt hänen lasistaan!
Vaan tyttö maistoi tahallaan Kallen lasista.
—Koska sinä olet noin uppiniskainen, niin kiedot sinä rangaistukseksi kätesi hänen kaulaansa ja suutelet häntä sovinnoksi poskelle. Hän on sinuun ihastunut.
—Kapteeni tulee! Ja minun pitää mennä pöytää kattamaan.
—Ei tule! Pian nyt!—Ja Kalle sysäsi hänet omasta sylistään Antin syliin. Mutta kun Antti tunsi hänet polvellaan, olivat häneltä voimat kuin poissa, eikä suutelemisesta tullut mitään, vaikka tyttö nähtävästi jo olisi ollut suostuvainen. Antti oli vain hämillään ja veti ja puhalsi paperossia, niin että pihisi. Lotten sai siitä savua henkeensä, alkoi rykiä ja nousi pois.