Mutta mennessään horjahti hän oven pieltä kohti. Kapteeni kuiskasi
Kallelle, joka oli saanut kunniapaikan hänen vieressään:
—Merenkäyntiä tyynessä vedessä.
Ja Kalle ja Nieminen nauroivat yhdessä kapteenin kanssa nuoren miehen
vahingolle. Kalle kysyi, saisiko hän tarjota kapteenille konjakkarin.
Kapteeni suostui, ja pian hän oli takertunut kaskuihinsa kiinni.
Niemisellä oli koko ajan kasvot valmiina nauruun laukeamaan.
Se voimakas tunne, mikä Anttia äsken oli kohottanut kuin rinnassa pullistuva ilmapallo, oli nyt kokonaan poissa, ja sen sijan täytti surkea pahoinvointi. Hän tapasihe seisomasta ulkona viileässä tuulessa ja painoi jyskävää ohimoaan kantta kannattavaa rautaa vasten. Vaan ohimon kohta ei tahtonut pysyä pyöreän raudan nojassa. Se luiskahti yhtämittaa pois, ja hattu vetäytyi vähitellen kallelleen, ihan silmille. Antti tunsi sen ja tajusi hämärästi putoamisen vaaran. Ihmeteltävällä varovaisuudella hän vei toisen kätensä lakkiin, samalla kuin toisella piti lujasti kiinni raudasta, ja asetti sen viereensä penkille. Koetti painaa yhäkin ohimoa ja poskea kylmää rautaa vasten, joka teki hyvää. Siinä hän pysyttelihe vähän aikaa, ilkeä, yhä paheneva tunne sydänalassa. Hän kuuli epäselvästi laivan jyskytystä ja erotti vain hämärästi kuun valojuovan alhaalla laineiden harjalla. Joku ajatus oli hänelle muodostumaisillaan jostain asiasta, mutta ei siitä pitkään aikaan mitään valmista tullut. Vihdoin selvisi se siksi, että kunhan ei vain hänen hattunsa putoaisi penkiltä järveen, kun tuulee. Mutta silloin pusersi yht'äkkiä hänen sisuksiaan kuin synnytystuskissa, alhaalta tunki ylöspäin hiukaiseva kipu ja pani pari kertaa surkeasti voihkaisemaan. Kun se oli ohitse, oli hiukan helpompi olla, mutta otsalle oli noussut kylmä hiki. Pekka sattui tulemaan alhaalta salongista ja kuuli sen vaikeroimisen, jonka tuska pusersi Antista.
—Mikä sinua vaivaa, Antti?
—Ei minua mikään vaivaa. Usko pois, että ei minua mikään vaivaa.
Hän ei olisi millään lailla tahtonut tunnustaa, että hän oli juovuksissa, ja hän koetti puhua niin vakavasti kuin suinkin. Mutta kielen kompastelemisesta tunsi Pekka kuitenkin heti kohta taudin laadun.
—Mutta olethan sinä ihan juovuksissa! Ja missä siivossa sinä…?
Milloinka olet ehtinyt juoda itsesi noin juovuksiin?
Vaan Antti väitti, ettei hän ole … hänellä on vain paha elämä … ei kuin hiukan kuuma salongissa … ja oli tullut jäähdyttelemään. Menee vain Pekka takaisin sinne, mistä on tullut … ei tarvitse ollenkaan seista siinä. Hän menee itsekin takaisin salonkiin. Kalle odottaa häntä, ja hän lupasi tulla.
Mutta kun hän liikahti mennäkseen, horjahti hän ja kolautti jalallaan pahasti jotain kapsäkkiä penkin alla. Hän suuttui siitä ja tiuskaisi vihaisesti Pekalle, että mitä hän siinä tiellä seisoo … antaa hänen mennä!