— "Miks'et voi?"
Kun en osannut vastata, osoitti hän käsikirjoitustani:
— "Tämänkö tähden sinä et voi?"
Hän oli arvannut ajatukseni, hän tiesi heikkouteni ja turvautuen häneen niinkuin entisinäkin aikoina, jolloin minä kannoin kaikki huoleni hänen jalkojensa juureen, tunnustin minä hänelle kaikki, kerroin epäilykseni ja tuntoni vaivat.
Hetken mietittyään virkkoi hän:
— "Sinulla on epäjumalasi ja niin kauvan kuin häntä palvelet, et voi oikeata Jumalata palvella".
— "Mutta mitä minun pitää tekemän? Neuvo minua, eno, opeta minua niinkuin ennen opetit!"
— "Sinä et enää välitä minun opetuksistani, olet siellä maailmassa saanut opettajia, joita tottelet enemmän kuin minua."
— "Et saa sanoa niin, eno, minä tahdon totella sinua ja minä tottelen!"
— "Se on se romaanisi, tuo tuossa … anna se tänne!"