—Oletteko käynyt Shemeikassa?
—Käyn siellä verkkoja viemässä, rihmoja tuomassa ja minkäpähän mitäkin.
Kudon niiden verkot, koko kylän.
—Minkälaista siellä on?
—Niin missä?
—Shemeikan talossa.
—Iso on siellä kylä, iso kuin kaupunki,—sanovat, en ole kaupunkia nähnyt. Suurin talo, muista vähän erillään, Shemeikan talo. Ei heillä ole viljelyksiä eikä karjaakaan, jokin lehmä talossaan, Shemeikassa kolme. Kaupalla eletään ja eränkäynnillä ja ryöstöllä ja minkä milläkin vehkeellä. Vaan hyvästi eletään, hyvää syödään, hyvää juodaan, rikkahia ollaan. Poika matkoja tekee, äitinsä kotia hoitaa, naisiaan komentaa.
—Ei elä enää Shemeikan isä?
—Ei elä—paha oli mies, julma, nylkyri. Paljon teki pahaa miehuutensa päivinä.
—Millainen on emäntä?
—Hyvä eukko, kukkuran työntää tuohisen jauhoja, täyteen leipiä kontin ahtaa, kun kalaa, metsällistä vien, niin ettei kielekkeet kiinni kuonnu.