Jos olisi Marja tehnyt niinkuin mielensä, olisi lyönyt.
—Panisit paidan yllesi, etkä tuossa alasti roikottelisi! sähähti hän ohi astuen.
—Kah, annahan kun viillytteleime.
Mutta porstuassa Marja kääntyi ja virkkoi ystävällisemmin:
—Kyllä täällä on jo ruokakin sinulle ja vieraalle.
Kun Marja tuli tupaan, istui Shemeikka siellä, hopeapullo ja pieni hopeapikari pöydän nurkalla, avattu laukku edessään lattialla. Hän oli pukeutunut puhtoisiinsa, valkoisiin alusvaatteisiinsa, paita kuin silkkiä, kirjaeltu kaulalta ja olkapäiltä punaisella ja heleän sinisellä, hempeä kuin naisen paita.
—Eikö emäntäkin halua maistaa vieraan tarjousta? kysyi hän.
—Mitä se on? Viinaako?
Juha astui juuri silloin sisään hurstisessa paidassa, karvaisin, paljain säärin.
—Ei ole viinaa, sanoi hän,—lienee hänessä sitäkin, mutta on hänessä jotakin muutakin ihmeellistä makua, mitähän lie. Kyllä sen kestää naisenkin suu.