—Mitähän tuo nyt siitä niin paheni, sanoi kenokaula veljen nainen, pankon luota.
—Marja ei siedä haukkumista.
—Tarvitsisiko nyt olla niin ylpeä itsestään, vaikka vanhempi ihminen vähän neuvookin.
—Pääsi kai se nyt sen haukkumisista, sanoi Juha.
Siitä jatkui turina ja tarina, ja tapausta tarkastettiin puolelta ja toiseltakin, mutta ei tapahtunut eikä näyttänyt tulevankaan tapahtumaan se, mitä Juha kuitenkin oli odottanut: että veljet syötyään kiireesti nousevat, vyöttäytyvät, ottavat pyssynsä ja kirveensä ja lähtevät heti yötä myöten, ja kiidätetään sana toisiinkin taloihin.
—Et lähtenyt jälkeen?
—Minkä minä heille yksin, jos olisin tavoittanutkin?
—Tiettypä se, etteihän niille mitä yksin.
Jo Juha kaikesta näki, ettei tule apua tästä talosta. Ei olla niinä miehinäkään, levolle laittautaan. Ei voinut sen enempää, nousi ja lähti.
—Minnekä sinä menet? kysyi vanhin veli.