—Minä söin jo poimiessani. Jos mitä jää…
Marjan koko olento vavahti, hän aikoi sanoa jotakin, mutta ei saanut sanotuksi—ponnisti sitten viimeiset voimansa ja sai sanotuksi:
— … ja jos mitä jää, niin saatathan ne tarvita toistenkin.
—Entäs sinä?
Shemeikka oli kiertänyt kätensä hänen vartalonsa ympäri.
—Minähän en tarvitse.
—Etkö? Mikset?
—Minulla on lyhyempi taival täältä pois kuin sinulla.
Marja koetti irroittautua. Mutta hänen hento, pehmoinen ja samalla jäntevä ruumiinsa oli hurmannut Shemeikan veriä, eikä hän päästänyt.
—Etkö tulekaan mukaan?