—Viikko on siitä, kun palattiin.
—Mutta sittenhän näitte maisterinvihkiäiset, olitte niissä ehkä saapuvillakin!
—Ei me niitä paljon nähty.
He olivat tulleet tupaan, jossa pöytä oli katettu ja jossa talon väki heitä jo odotti asettuakseen aamiaiselle. Lyhyen ruokaluvun luettuaan isäntä istui pöydän päähän, ja vieraat asetettiin hänen viereensä toinen toiselle toinen toiselle puolelle.
—Vai ei isäntä todellakaan ollut katselemassa juhlallisuuksia. Se oli vahinko. Nämä olivat komeimmat ja suurimmat maisterinvihkiäiset, mitä ehkä milloinkaan on ollut. Meidätkin siellä seppelöitiin.
—Vai teidätkin, virkkoi isäntä kuivahkosti.
—Siellä oli koolla kaikki, mikä Suomessa on oppineinta, ylhäisintä, etevintä ja kauneinta. Oli vieraita Ruotsista, Pietarista ja muualtakin ulkomailta, jotka ilmaisivat ilonsa ja ihastuksensa siitä, mitä olivat nähneet. Juhlat olivat suurenmoiset ja mieltä ylentävät.
—Kai näitte kulkueet kadulla.
—Ei me nähty.
—Kirkossa kai ainakin olitte?