Snellman meni hänen luokseen ja virkkoi:
—Herra pastori, on aina mieluista kuulla miehen avonaisesti ja pelottomasti lausuvan julki vakaumuksensa, olipa sitten tai ei yhtä mieltä hänen kanssaan. Mutta—lisäsi hän sitten, kun Helander nähtävästi hiukan hämmästyen katsoi häntä silmiin—mutta usein tapahtuu, että sen, minkä entusiasmi rakentaa, sen repii fanatismi maahan.
Helander ei osannut vastata siihen muuten kuin kömpelöllä kumarruksella
Snellmanin kumarrukseen.
Rovasti oli sakastin suuren kaapin edessä pukemassa ylleen messukaapua. Hän oli kalpea. Kun Helander tuli siihen ripustamaan kappaansa naulaan ja ottamaan hänkin messupukua, virkkoi rovasti häntä silmiin katsomatta:
—Tuolla on mies noutamassa pappia sairaan luo. Toivon että voit lähteä heti.
—Nyt hetikö?
—Onko sinulla ehkä jotain, joka estää?
—Ei minulla, mutta minä ajattelin, että kun on niin paljon kastettavia ja…
—Minä kyllä pidän lopusta huolen … ehkä minäkin sentään vielä johonkin kykenen ja kelpaan.
—Sedän ei pidä pahastua—mutta minä en voinut sanoa muuta kuin mitä sanoin—totuuden.