—Jopa joo, se pitää sanoa, mutta saanetko kuitenkaan näitä Kontolan suruttomia väkisin taivaaseen ajetuksi.
Helander näytti hämmästyvän ja ikäänkuin pettyvän.
Antero näki Naimin ja Kaarinan tulevan kirkon portista ja rientävän kiireesti pappilaan. Heidän astunnastaan ja liikkeistään hän päätti, että heidän mielensä oli kuohuksissa. Naimi näytti itkevän ja Kaarina häntä lohduttavan.
Joku löi häntä olkapäälle—Lauri. Siinä olivat myöskin Robert ja Risto,
—No, nyt saimme kuulla kunniamme, sanoi Lauri.
—Fanaatikko! sanoi Risto, ylenkatseellisesti olkapäitään kohauttaen.
—Ensi pyhänä saarnaan minä, ja silloin he saavat kuulla kunniansa! huudahti Lauri.
—Mutta oli siinä nyt kuitenkin jotain, uskalsi Antero.
—Jotain? tarttui Robert hänelle oudolla kiihkolla.—Ei niin mitään! Se oli pelkkää nonsenssia alusta loppuun. »Aloitettu väärästä päästä!» Käydä Snellmanin aatteiden kimppuun, vieläpä kirkossa moukkain edessä, joilla tietysti ei voi olla mitään käsitystä siitä, mistä on kysymys, yhtä vähän kuin nähtävästi hänellä itselläänkään—typerätä! Pysyisi suutari lestissään—isän sijassa minä—! Mutta ei maksa vaivaa itseään sen tähden suututtaa.
Silloin huomasi Antero sisarensa tulemassa ulos kirkosta ja riensi häntä vastaan.