—Kaikilla koskilla on kuohunsa, toisella äkäisempi kuin toisella. Mutta mitä asian ytimeen tulee, niin ei oikeastaan ole ollenkaan ihmeellistä, että tämä liike on niin levinnyt ja yhä leviää. Uskonnollinen lahkolaisuus ja fanatismi valtaa voimakkaammin kansoja, jotka syystä tai toisesta eivät muualta saa tyydytystä henkisille tarpeilleen. Anna kansalle tervettä tekemistä yhteiskunnallisella ja valtiollisella tai muilla ihanteellisilla aloilla, ja se on paraneva taudistaan.
—Jaa, jaa!—No, mutta siinä hän nyt on! Ruotsalainen!—Minnekä te menette? Tulkaapa tänne!
Ukko-Paavo, keppi kädessä ja kontti hartioilla, kulki juuri ohitse pappilan läpipihan. Hän pysähtyä töksähti äkisti eikä ollut ymmärtävinään, mistä ääni kuului.
—Kuka siellä huutaa niin tämän pitäjän rovastin äänellä? Ääni kuuluu, muttei miestä näy!—ja hän aikoi jatkaa matkaansa.
—Tulkaapa tänne vähän! Ei saa niin ylpeästi ohi ajaa!
—Ka sieltäkö se!—Vaan jos en tulekaan, kun on noita punaisia riepuja tuossa kuivamassa. Mene tiedä, mihin helvetin pyykkiin minua houkuttelette.—Siinä oli joku tyttöjen punainen huivi koivun oksalla.
—Kyllä Paavo uskaltaisi, vaikka olisi tämä itsensä helvetin portti.—
Tulkaa nyt vaan—ottamaan ryyppy matkalle lähtiessä.
—Vai ryyppy! No se! No, senhän tietää koko maailma, että Paavo rientää ryypyn luo niinkuin vasikka juomiselleen.
Rovasti ojensi hänelle punssilasin jo lehtimajan ovella ja yhdellä kulauksella heitti Paavo sen kurkustaan alas.
—Vielä toinen.