Virsi oli kaikunut loppuun. Mitä hän oli ajatellut, mitä hän oli kuvitellut? Hän ei muistanut sitä, koetti uudelleen kutsua esille mietteensä ja saamansa vaikutukset, mutta silloin alettiin lähteä. Rajalainen seisoi hänen edessään ja tuli, pisti hänelle kättä, ja sitten tuli Ilpolainen ja hänen emäntänsä ja pyysivät häntä heille. Tuli muitakin, ja hänen ympärilleen muodostui kehä. Se vanha pappikin, hänen isänsä vanha ystävä, tuli puristamaan hänen kättään.
21.
Antero istuu Ilpolan suuressa tuvassa pitkän pitopöydän ääressä, vieressään toisella puolen Rajavaaran isäntä, toisella hänen isänsä vanha ystävä, joka oli puhunut Ristivaaralla. Pöydän päässä istuu Paavo. Liedellä on isoja patoja, joista tytöt ja emännät suurissa puukupeissa kantavat ruokaa vieraille. Kaikki käy hiljaa, kolisematta, rämisemättä, supattelemalla ja pehmeäin kenkäin lattiata äänettömästi koskettaessa.
Yhä useampi heistä oli vuorelta palatessa tullut häntä tervehtimään, aina tuon tuostakin oli joku uusi isän vanha tuttava tullut hänelle kättä pistämään: »Pitää tulla oikein kädestä pitäen Haakmanni-vainajan poikaa tervehtimään»—»Minä tunsin teidän pappanne»—»Oltiin toki niin hyvät ystävät mammanne kanssa»—ja häntä melkein häiritsi, ettei hän voinut sulautua heihin, niinkuin olisi tahtonut, ettei taitanut puhua heidän murrettaan ja että hänen pukunsa niin räikeästi erosi heidän vaatteistaan, niiden väristä ja kuosista.
He näyttivät kaikki ihastuvan hänet nähdessään, hän huomasi, että pöydässä-olijat häntä yhä tarkastelivat ja osoittivat häntä toisilleen ja hänestä puhuivat. Mitä hyviä, herttaisia ja suvaitsevaisia ja sydämellisiä ihmisiä he olivat—vaikka tiesivätkin, ettei hän kuulunut heihin ja että oli ystävä pappilaisten kanssa!
Hänen isänsä vanha ystävä oli melkein liikutettu siitä, että oli tavannut hänet:
—Vai niin, vain niin, sinä olet siis Antero—me istuttiin isäsi kanssa samalla koulunpenkillä ensimmäiseltä luokalta viimeiselle, suoritimme samat tutkinnot—sitten erottiin, mutta tavattiin usein, Jumala herätti hänet ennen kuin minut, hän oli välikappaleena hänen kädessään minun suhteeni, niinkuin niin monen muunkin.
Hiljalleen hän siinä sitten kertoi tapauksia heidän ystävyytensä ajoilta: kuinka heidät oli karkoitettu yliopistosta, kun epäiltiin uskonnollisen uudistuksen sisältävän jotain valtiollisesti vaarallista, niinkuin sitä aina epäillään, kuinka heidät sitten oli monen muun kanssa vedetty käräjiin ja tuomittu vuodeksi viralta—kuinka uskonnollinen sanomalehti, jota he olivat yhdessä toimittaneet, oli lakkautettu.
—Sinun isälläsi oli sujuva kynä, hän osasi ihmeellisesti lausua ajatuksensa ei ainoastaan suullisesti, vaan myöskin kirjallisesti. Nuorempana oli hänellä runollisiakin taipumuksia. »Sinun olisi pitänyt tulla runoilijaksi», sanottiin hänelle usein, mutta siihen vastasi hän polttamalla maalliset runonsa. Joitakuita virsiä hän säilytti ja antoi ne minulle; jos sinua haluttaa, niin lähetän ne sinulle—varsinkin yksi niistä oli hyvin kaunis.
Antero ei ollut kaikista näistä mitään tietänyt.