Anteron nauru oli katkennut yhtä pian kuin se oli tullutkin, mutta hän kuuli vielä sen kaikua korvissaan. Samalla tunsi hän siitä vastenmielisyyttä sekä itseään että Robertia kohtaan. Mitä naurettavaa siinä on, että Risto on kosinut ja saanut rukkaset? Mikä tuo Anette on, ettei Risto kelpaisi hänelle? Siksikö, että hän on Tolonen? Ja hän näki yht'äkkiä kaikki nämä täkäläiset toisessa valossa, oli heille samassa vieras ja outo, melkein vihamielinen. Yhtähyvin he olisivat voineet hänellekin nauraa.
Kutsuttiin illalliselle. Siellä odotettiin Naimia ja hänen sulhastaan. Joku kertoi heidän menneen laamanniin päin. Istuttiin pöytään ilman heitä. Mieliala pöydässä ei ollut Anterosta sama kuin ennen. Oli niinkuin kaikki olisi ollut jotenkuten jokapäiväisempää. Ei ollut tuonoista juhlallisuutta eikä myöskään hilpeyttä. Oli kuin olisi jokainen ajatellut omiaan. Ruustinna oli totinen, melkein murheellinen, vaikka kyllä koetti olla sitä osoittamatta. Aloitettiin puhetta useammasta asiasta, mutta se raukesi aina siihen.
—Oliko maisteri Hagman näkemässä sitä väkivaltaa, mitä pietistit tekivät Korpivaarassa? kysyi professori.
—Ei siellä minun tietääkseni mitään väkivaltaa tapahtunut.
—Meille on kuitenkin varmalta taholta kerrottu, jatkoi professori,— että suuri kansanpaljous mielenosoituksen tavoin ja johtajainsa opastamana, joiden joukossa nähtiin myöskin pappeja, kulki kirkon ohitse, särki aidan ja sen tehtyään tallasi pappilaan kuuluvan pellon, tämän kaiken pastorinsa kielloista huolimatta.
Antero kertoi lyhyesti, kuinka kaikki tuo oli käynyt, ja ettei aitaa oltu särjetty, ainoastaan veräjä avattu ja myöskin suljettu ja että kulkeminen oli tapahtunut tietä myöten heinän korttakaan tallaamatta.
—Sitä minä jo epäilinkin! huudahti rovasti kuin jostain painosta päästen.
Mutta rovastin puoleen kääntyen virkkoi professori:
—Asia ei siitä suuresti muutu, ja se tosiasia jää aina jäljelle, että omankäden oikeutta on tapahtunut. Kerrotaan myöskin, että metsässä pidetyssä salaisessa kokouksessa olisi pidetty seurakunnan paimenta loukkaavia puheita ja sopimattomin sanoin käyty hänen kimppuunsa siitä, ettei hän, niinkuin luonnollista oli, antanut näiden sekteristien käytettäväksi kirkkoansa. Tuo on sitä raskauttavampaa laatua, kun sen on lausunut pappi arvostelukyvyttömän rahvaan edessä.
—En minä ainakaan saanut sitä käsitystä, sanoi Antero.