—Ei mikään, vastasi Antero vihaisesti hampaitaan kiristäen.
—Mitä sinulle on tapahtunut?
—Ei mitään.
—Näin ei voi miestä muuttaa mikään muu kuin onneton rakkaus.—Ahaa, nyt minä tiedän!
—Tiedät? Sinä et tiedä mitään, et rakkaudesta etkä mistään, rahjus!
Ukko kimposi ylös kuin oikeneva jousi.
—Ja mitä tiedät siitä sinä? Sanonko minä, mitä minä tiedän? Varo, ettet joudu sille jäljelle mille minä. Varo, ettei sinustakin tule juoppo, renttu, heittiö, hylky…! Varo lumoutumasta toisen omaan!
He seisoivat siinä vastakkain, käsissään pullot. Toisen jälkihumala sai hänet, yht'äkkiä heltyen, vesissä silmin sopertamaan:—Mutta jos hoidat sitä hyvin, niin voi siitä tulla synkän elämäsi päivänsäde.
Mutta toinen paiskasi pullon maahan, hyppäsi pitkän hypyn ja katosi törmän alle.
Ukko jäi huutamaan: