Antero luki sen vielä uudelleen. Kyyneleet alkoivat valua hänen poskiaan pitkin.
Viihdyttävä onnellisuuden tunne tulvaili läpi hänen sielunsa. Ahdistus ja pinnistys oli poissa.—Minä olen löytänyt isän, äidin, itseni ja elämäni sisällön. Minä olen pelastettu. Nyt se ei karkaa minun käsistäni, mitä kaiken elämäni olen ajanut takaa.
Kun hän pani maata, oli kuin lämmin pehmoinen käsi olisi hänen päätänsä kannattanut. »Joka ei ota taivaan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, ei hän ikänä tule siihen sisälle.»
9.
Minä en ole enää yksin, mutta ei minulla kuitenkaan ole ketään, jonka kanssa voisin puhella. Minä tahdon sentähden puhella itseni kanssa.
* * * * *
En tiedä, mitä minussa on tapahtunut. Sen vain tunnen, että minussa on tapahtunut täydellinen muutos. Mieleni on siitä tulvillaan. Se on tulvillaan onnesta. En tiedä, minne minua viedään, mutta minä olen valmis umpisilmin seuraamaan, sillä minä olen varma siitä, että olen oikealla tolalla. Minä näen tulen, joka majakkana edessäni tuikkaa. Sitä seuraan sivulleni katsomatta.
* * * * *
Olen ryhtynyt lukemaan raamattua. Mikä ihana, suurenmoinen kirja! Tähän saakka ei se ole ollut minulle muuta kuin pinkka paperia paksujen, ikäväin kansien sisässä. Nyt se on minullekin elämän kirja.
* * * * *