—Mitä Lauri sanoo? kysyi ruustinna.
—Pyytää panemaan kuulutukseen Heddan kanssa.
—Herra Jumala!—Lauri,—mutta eihän siihen nyt enää ole mitään syytä!
—Eikö olisi ollut sittenkään, vaikka lapsi olisi jäänyt eloon?
—Tule nyt järkiisi, rakas Lauri. Missä sinä olet ollut? Mistä sinä olet saanut sen päähäsi? Elä nyt, lapsi kulta, tee itseäsi ja meitä kaikkia onnettomiksi.
—Se on minun velvollisuuteni, omatuntonikin käskee minua, ja minun täytyy totella.
—Velvollisuutesi? Sellaista tyttöä kohtaan, joka tällä tavalla palkitsee meidät, hänen hyväntekijänsä, ei sinulla ole mitään velvollisuutta. On häneltä mitä mustinta kiittämättömyyttä … jaha, nyt minä ymmärrän, mitä varten hän on ilmestynyt ja asettunut tänne.
—Hedda ei sitä tahdo, mutta minä tahdon. Pyydän, pappa, ettette häntä toista kertaa solvaa!
—Hedda on syytön, sanoi Hanna.
—Ja mistä sinä tiedät?