—Asianomaiset sisään, kuului siltavoudin ääni oven suusta.
Mutta samassa ja ikäänkuin sitä odotettuaan alkoi virsi. Kukaan ei liikahtanutkaan. Avonaisesta ovesta näki Antero rovastin, vallesmannin ja muiden herrojen menevän käräjätupaan. Kun yksi värsy oli veisattu, tuli vallesmanni itse tuvan ovelle ja huusi tiuskaten:
—Asianomaiset sisään!
Mutta ei vieläkään kukaan liikahtanut lähtemään. Vastaukseksi alettiin vielä toinen värssy ja veisuu tarttui porstuassa ja pihallakin olijoihin. Vasta sen loputtua alkoivat miehet verkalleen siirtyä käräjätupaan.
20.
Vastakkain kuin kaksi eri maailmaa ovat käräjätuvassa herrat ja talonpojat, toiset toisella puolella tuomarin pöytää. Sen takana istuvat herrat kaikki kuin syyttäjinä, sen edessä talonpojat vastaajina. Silmissä on herroilla ilkuntaa ja ivaa, ja he osoittelevat toisilleen sisääntulijoita. Rovasti yksin ei näytä oikein siihen seuraan kuuluvan, hän on totinen ja vaivautuneen näköinen. Lauri ja Antero ovat joutuneet heränneen kansan eturiviin, siihen takaapäin tungettuina, kuin heidän suojakseen, etuvarustukseksi. Handolin ja vallesmanni vilkuttavat heitä tulemaan ylemmä, mutta he eivät ole siitä tietävinään.
Tuomari on nuori, vähän itserakkaan näköinen hovioikeuden auskultantti… Tuonko nyt pitää ratkaista riita semmoinen, kuin mistä nyt on kysymys? Tuommoisenko parrattoman pojan edessä seisovat nämä vanhat miehet ja kokeneet kristityt vastaamassa—uskostaan? Mutta ei Antero huomaa hänessä vähintäkään vaivautumisen merkkiä asemansa heikkoudesta. Varmasti ja virallisesti ja teeskennellyn mahtavasti kääntelee hän papereitaan ja itseksensä hymisten lukee ja selailee niitä.
—Jahah, olisi sopinut tulla sisään heti, kun huudettiin.
—Ei käräjäpaikka ole mikään seuratupa, sen tietänette.
Sadat silmät tutkivat häntä tyynin, väistymättömin katsein.