—Ei vaimoni ole täällä! huudahti Handolin ja pyörähti päin kuin satutettuna.
—Kyllä hän on täällä, vastasi Helander tyynesti.
—Kenen kanssa se on tänne tullut?
—Siinä suhteessa en voi tyydyttää herra pastorin uteliaisuutta, mutta en luule sen muuten vaikuttavan asiaan.
Se herätti naurua molemmin puolin pöytää ja vakavain heränneidenkin miesten kasvoilla vilahti hetkellinen hymähdys.
Todistajat saivat vannoa valansa ja astua ulos. Sen jälkeen kysyi tuomari, mitä vastaajilla oli kanteen johdosta sanottavana.
Helander astui ensiksi esiin.
Myönsi todeksi, niinkuin jo oli sanonut, kaikki, mitä häntä vastaan on kannettu. Ei tahtonut myöskään kieltää, ettei olisi kiivaudessaan erehtynyt lausumaan sanoja, jotka ehkä ovat voineet tuntua persoonallisilta loukkauksiltakin. Oli valmis alistumaan sen tuomion alle, joka häntä saattaa tästä kohdata. Ikävällä mielellä täytyy hänen kuitenkin valittaa, että esimiehensä ja hän, kaksi seurakunnan paimenta, tapaavat toisensa näin toinen toisella puolella juttupöytää. Tahtoo kuitenkin luulla, ettei rovasti Martin omasta puolestaan ollut tätä vainoa alkuun pannut, vaan että syynä hänen lausunnossaan ilmaantuneeseen vastenmielisyyteen heränneitä kohtaan oli se, ettei hän omasta kokemuksestaan tiedä, mitä on ihmisessä hartaamman kristillisen elämän tarve. Olkoon tämä sanottu vastaukseksi siihen osaan kannetta, joka perustuu hänen esimiehensä lausuntoon hänen esiintymisestään sielunpaimenena.
—Mutta yhtä sovinnollisesti en voi vastata siihen osaan kannetta, jossa syyttäjä tahtoo kieltää minulta oikeuden julistaa jumalansanaa missä ikinä sen sopivaksi näen, ja että minun sanankuulijoitani tahdotaan vetää edesvastuuseen siitä, että he tulevat kuulemaan minua ja kaikkia muita, jotka parhaan ymmärryksemme mukaan koetamme johtaa kansaa autuuden tielle. Minua sekä surettaa että kauhistuttaa, että vallesmanni mikä tahansa saattaa ja saa käräjissä näin kuin mitäkin pahantekijää ryvetellä miestä semmoistakin kuin Paavo Ruotsalaista, joka on kaiken elämänsä uhrannut kansan hengelliseen herättämiseen ja sen johtamiseen autuuden tielle. Kanteessa syytetään minua siitä, että olen halventamalla esimiehiäni muka esivallankin arvoa alentanut. Mutta jos mitkään, niin ovat nämä tämmöisessä tarkoituksessa toimeenpannut käräjät omansa horjuttamaan esivallan arvoa kansan silmissä. Minun täytyy sanoa totuus, ja minä tahdon sen sanoa niin, että se kuuluu, ei vain tässä tuvassa, vaan tunkee sen seinien läpi ja poikki synkkien salojen ja yli kylien ja kaupunkien aina sinne, missä tämän vainon alku ja juuri on, missä ja kenessä se sitten lieneekin. Ja minä tahdon sentähden kysyä: Tietääkö syyttäjä, tietävätkö ilmiantajamme ja vainoojamme ja heidän takanaan olevat esimiehensä, että he ovat ryhtyneet asiaan, jonka ajaminen ilmaisee mitä kuulumattominta röyhkeyttä ja laittomuutta? Ruotsin entisten kuningasten myöntämän, hänen majesteettinsa siunatun keisari Aleksanterin vahvistaman ja nykyisen armollisen keisarimme papistolle vakuuttaman oikeuden saada vapaasti opettaa sanankuulijoitansa, joka oikeus monesti on ostettu verellä ja kyynelillä ja näihin asti horjumatta on ollut voimassa— tämän oikeuden tahtovat nyt yksi nimismies ja hänen kanssaan meitä vastaan vehkeilevä palkkapappi jaloillaan tallata! En omassa nimessäni, vaan koko evankelis-lutherilaisen kirkon nimessä lausun minä omasta ja kanssasyytettyjeni puolesta jyrkän vastalauseen tätä väkivaltaa vastaan enkä tahdo pelkurien tavoin kuulua niiden joukkoon, jotka antavat pois oikeuden, jonka olemme isiltämme perineet. Surkeata on, että virkamiehet, joiden tulisi edistää jumalanpelkoa kansassa, ovat kaikista innokkaimmat sitä vastustamaan ja eksyttämään armollista esivaltaa vainoomaan niitä, jotka eivät tee pahaa kenellekään ja joita kaikki sortavat. Ei ole mahdollista, että lainlaatija olisi määrännyt rangaistuksen uskonnollisista seuroista ilman poikkeusta, kun miltei kaikki kapakkaseurat ovat sallittuja! Enkö saisi minä illalla kotona puhua samaa, mitä aamulla kirkossa? Enkö saisi minä koota kotiini ystäviäni jumalansanan harjoittamiseen, kun seurakunnan kirkkoherra kokoo omansa tanssi- ja juomaseuraan? Jos jostain olisi syytös tehtävä, niin olisi se siitä, että juhannusjuhlan aikana juhlitaan Bacchusta, eikä siitä, että hiljaisuudessa Kristusta palvellaan, ketään häiritsemättä. Mutta emme tahdo syyttää, tahdomme antaa kunkin elää, kun antavat meidän elää. Kaatukoon tämä kanne siis omaan mitättömyyteensä ja ruhjokoon se Jumalan vihalla alleen ne, jotka ovat sen meitä ruhjoaksensa nostaneet!—Eikä minulla ole muuta lisättävänä kuin että nämä syytteen alaiset sanankuulijani, jotka ovat luovuttaneet minulle huoneensa ja vastaanottaneet minulta opetusta autuuden tiestä, vapautettaisiin kaikesta edesvastuusta sekä että ainoastaan minä heidän pappinansa, jos jotain tuomion sovitusuhria tarvitaan, langetettaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra uskoi minulle opettajanviran, niin velvoitti hän minua myöskin tyytymään kaikkeen sekä katkeraan että suloiseen, joka minua voi tässä virassa kohdata.
Kyyristyneet, ikäänkuin näkymättömän painon alla olleet sarkaiset hartiat ja selät oikenivat, ja karkeat kädet hipoivat karkeita leukoja tai siirsivät otsalle valahtanutta tukkaa.