Lauri tulee sisään.
—Miksi tulet pois? kysyy Antero.
—En minä jaksanut enää olla siellä. En minä ole koskaan nähnyt kaikkea niin äärettömän mitättömänä, nurinkurisena, hengetönnä, viheliäisenä ja valheellisena—ja itseäni ennen muita.
—Niin se on, niin se on. Mutta mitä on meillä oikeastaan kaiken tuon kanssa tekemistä? Ei se meihin kuulu! Lähdemme täältä. Minä ainakin!
—Mutta mitä varten olemme me täällä?
—Sitä minäkin olen kysynyt?
Hetken päästä sanoi Lauri:
—Niinkuin en muka tietäisi, mitä varten olen täällä. Kyllä minä sen tiedän.
—Ja tiedänhän minäkin, miksi minä.—Siinä me taas ollaan.
—Siihen toteenko meni paastoamisemme korvessa!