—Täytyy raapia se esille jollain aseella, sanoi hän. Se voi olla erinomaisen tärkeä löytö. Maakuntaimme rajasuhteet ovat vielä vallan epäselvät.
Anterokin oli hypännyt alas kiveltä, omistaan innostuneena.
—Isäntä, kuulkaa, tiedättekö, onko täällä vielä ketään, joka taitaa vanhoja runoja laulaa?
Isäntä loi häneen epäilevän syrjäkatseen, ei vastannut ja virkkoi
Ristolle:
—Ase siinä täytyy olla, jos ollakseen.
Vasta kun Antero oli uudistanut kysymyksensä, vastasi hän:
—En tiedä, lieneekö.
—Kai täällä nyt sentään on joku vanha mies … ettekö te, isäntä, ole kuullut niitä laulettavan? Tai ehkä te itsekin osaatte jotain? Kuinka vähän tahansa—sama se—mutta se on pelastettava.
—En minä heitä…
—Minä kirjoittaisin niitä muistiin. Minä olen osaksi juuri sitä varten matkalla.