—Me teemme, me teemme kaikki!
—Tehkää! Voi, voi, jos minäkin jotain voisin! huoahti Naimi.
—Kuka voi meitä vastustaa! Suurta, jaloa, oikeata aatetta ei kukaan voi vastustaa! Pitää olla vain jalo aate!
—Mutta meillähän on!
—Meillä se on!
—Silloin eivät maailman mahtavimmatkaan meille mitään mahda, vaikka kuinka tahtoisivatkin.
—Miksi ne sitä tahtoisivatkaan! Ei ainakaan kukaan suomalainen … voisiko todellakin…? Luuletteko, että voisi olla ketään semmoista? Kun on kysymys Suomen tulevaisuudesta, isänmaan onnesta?
—Vastuksetta, taistelutta se ei mene, mutta onhan ihanaa taistella aatteen puolesta, on ihanaa kaatua ja kuoliakin, jos tarvitaan, sanoi Robert tyynesti ja varmasti.
—Mutta sano, Robert, sano, kuka nyt voisi tahtoa ja mistä syystä? tiukkasivat tytöt yhä.
—Niitä on, jotka suorastaan vihaavat Snellmania! kuohahti Lauri.— Kuulithan itse Kuopiossa. Ja minä näin itse, ei kauan sitten, erään korkean herran silmistä…