—Tietysti, miksei! sanoi Robert.
—Mutta jos en saa ruotsiksi—?
—Opi suomea! huudahti Lauri melkein ylenkatseellisesti.
—Sitä tietysti tahdonkin, mutta—
—Ei siinä mitään muttia! Robert tuli väliin.
—Ei nyt tästä väitellä—ei se nyt kuitenkaan se ole pääasia. Mieli on kuitenkin tärkeämpi kuin kieli.—Eikö ollut ihanasti sanottu, että »mitä ihanimmat teokset ovat valmistuneet sen päivän illaksi, jonka aamuna—»
—Mutta muistatteko—?
—Kaikista parasta oli minusta, sanoi Risto—se, ettei meidän tarvitse olla neroja, ei suurtöitä haaveksia—
—Mutta te unohdatte kokonaan setä Lönnrotin—hänen soittonsa oli minusta kuitenkin kaikista ihaninta—sanoi Naimi.
Ja niin jatkui, heidän kokkomäellä liikkuessaan, penkeille istahtaessaan ja taas ylös hypähtäessään, innostumista ja muistelemista.