Viholliset huomasivat heidän tulonsa ja kävivät urhoollisesti heitä vastaan, estääkseen heitä nousemasta maihin. Ensin hämmästyivät kristityt vähäväkisyyttään, sillä heitä oli ainoastaan sataviisikymmentä miestä ja vihollisia oli lukuisa joukko. Vaan kun he olivat virsiä veisaten paenneet Jumalan armon turviin ja rohkaisseet mielensä, hyökkäsivät he laivoistaan veteen, torjuen kilvillään vihollisten kiviä ja keihäitä, joita nämä heittivät heitä vastaan. Viimein pääsivät he maihin, taistellen mitä urhoollisimmin. Lentävät nuolet haavoittivat heitä joka kohtaan, kun heillä ei ollut haarniskoita suojanaan. Molemmat sotajoukot kohtasivat toisensa, viholliset joutuivat alakynteen, ja kun he olivat lähteneet pakoon, surmattiin toiset, toiset hukkuivat koettaessaan uida virran yli; toiset vetäytyivät takaisin linnaan.
Heidän joukossaan oli heidän vanhimpansa ja johtajansa Ako, joka oli pakanain kaiken petollisuuden ja pahan alku ja joka oli yllyttänyt koko Liivinmaan kristittyjä vastaan. Muiden muassa menetti hänkin henkensä ja hänen päänsä lähetettiin voitonsanoman mukana piispalle. Messun pidettyään oli piispa kappelissa rukoilemassa ja odottamassa, eikö kukaan ilmestyisi ja tulisi hänelle ilmoittamaan, mitä tapahtui. Hänen sydämensä oli kuitenkin täynnä luottamusta Herraan. Yhtäkkiä näkyy pursi kaukana. Siinä tulee eräs ritarikunnan jäsen mukanaan muutamia haavoitetuita ja tuoden voitonmerkkinä piispalle Akon pään. Sekä piispa että kaikki, jotka olivat jääneet hänen kanssaan kotiin, kiittivät Jumalaa, joka vähäväkisten kautta oli saanut aikaan kirkkonsa pelastuksen.
Sillä välin olivat kristityt päässeet linnan etuvarustukseen, sytyttäneet sen, ampuneet heittokoneilla tulta ja kiviä linnaan ja nuolillaan haavoittaneet suuren joukon linnan väkeä. Kun heitä oli kaatunut näin paljon, ei heitä enää ollut riittävästi puolustaumaan. Toreidan liiviläiset siis anoivat rauhaa. Se heille myönnettiin ja heille annettiin lupa lähteä linnasta. Melkein kaikki olivat haavoitetuita. Holmen liiviläiset sitävastoin, jotka olivat tämän pahan alkuunpanijat, pakotettiin antaumaan, heidän vanhimpansa vietiin Riikaan ja heidät kahlehdittiin, niinkuin olivat ansainneet. Muut laivassa olijat säästettiin eikä heille tehty mitään, koska olivat jo ennen vastaanottaneet kasteen sakramentin.
VILJANNIN LINNAN VALLOITUS.
(Katkelma A. Saalin "Wambola" nimisestä historiallisesta kertomuksesta.)
Kun päivät jo olivat kasvaneet yön pituisiksi eikä pakkanen vielä ollut laantunut, hankkiutuivat riikalaiset suureen sotaan. Kaikki saksalaiset ritarit ja heidän avustajansa liiviläiset ja lättiläiset kokoontuivat suurissa joukoissa Toreidaan Albert piispan langon Engelbertin luo ja ottivat mukaansa uuden muurinsärkijäkoneen. Tällä kertaa kääntyi tämä suunnaton joukko Sakalanmaalle Viljannin linnan alueelle. Saksalaiset antoivat liiviläisten ja lättiläisten, joilta heillä kuuliaisuuden ylläpitämiseksi oli ylhäisimpien pojat pantteina, ylt'ympäri ryöstää maata ja sitä paljaaksi raastaa ja jäivät itse Viljantia piirittämään. Niinkuin nälkäiset metsänpedot he tappoivat mitä eteen sattui, ja toivat joukon virolaisia vankeina Viljantiin. Siellä he panivat kahlehditut vangit vallihautaan seisomaan niiden eteen, jotka olivat linnassa muurien suojassa, ja Vönnun kaupunginpäällikkö Berthold seisoi kristinuskon opettajien ympäröimänä.
— Pakanakansa, kuule, mitä minä sinulle sanon! Jos te luovutte omia vääriä jumalianne palvelemasta ja meidän kanssamme tahdotte uskoa totiseen jumalaan, niin annamme teille vangit elävinä takaisin ja liitymme teihin rauhan siteillä veljellisessä rakkaudessa.
— Kuka on teidän totinen jumalanne? kysyi Viljannin vanhin kovalla äänellä. Me emme tunne häntä!
— Ei ole meillä aikaa tässä sota-aseiden kalskeessa ruveta sitä teille selittämään. Laskekaa aseet käsistänne ja vannokaa alistuvanne, niin me ristimme teidät sen totisen jumalan nimeen!
— Jos tässä ei ole aikaa selittää uskoa, jota meille tyrkytätte ja jota emme tunne, vastasi Viljannin vanhin, niin ei tässä siis ole sopiva hetki siitä ollenkaan puhua. Menkää rauhassa takaisin, me emme koske teihin, vaikka te kyllä olette viruttaneet maatamme kansan verellä ja kauheita tekoja tehneet. Palvelkaa te omaa jumalaanne, me palvelemme omaamme!