Aina vain hievahtamattomin kasvoin kuunteli piispa tätä kertomusta. Linnanpäällikön vaiettua virkkoi hän kuin itsekseen:
— Niinpä niin, ne karjalaiset tekevät työmme täällä aina epävarmaksi. Ja karjalaisten takana on taas muita.
Käännähtäen Belgerdin puoleen kysyi hän sitten äkkiä:
— Entä te, minkä teitte kapinoiville hämäläisille?
— Minä lähdin tietysti ratsuväen kanssa heti heitä vastaan, hain heitä mistä luulin löytäväni. Vaan sepä tässä taistelussa onkin kirottua: ota kiinni kärppä kiven kolosta! He retkeilivät pienissä parvissa, hiihtivät milloin edessämme ja milloin takanamme; toisia heistä tunkeutui pohjoiseen, Ulvilaan saakka, toisia kierteli etelämpää rannikolle. Muutamia parvia ajoin takaisin, vaan minun täytyi palata tänne linnaan, kun sain viestejä, että toiset sillaikaa jo sitä uhkailivat.
— Tätäkö linnaa — oletko päästäsi vialla?
— Tästä ovat pakanat hiihtäneet parin neljänneksen päässä, ja kirkolle lahjoitetuista kartanoista ovat he karjan ryöstäneet.
Jo näytti piispakin suutahtavan tuota kuullessaan ja hiukan kärsimättömästi hän virkahti:
— Entä sitten?
— Senjälkeen olemme joka päivä pienemmillä partiojoukoilla ajaneet kapinoitsijoita takaa, vaan väkemme uupuu, se ei riitä, en tiedä, miten saamme tämän kapinan kukistetuksi.