Mutta kolmas nuori mies kysyi ääneensä, kertojan puoleen kääntyen:
— Orjiksiko nuo Ruotsin vangit tänne kaikki joutuivat?
— Eivät orjiksi — eivätkä kaikki tänne joutuneetkaan. Vaan malttakaahan, kun kerron.
Hetkisen oli kivellä istuja muistellut niitä tarinoita, joita hän lapsena ollessaan enin oli kuullut, ja jatkoi sitten:
— Hurjaa oli ollut karjalaisten voitonhuumaus, kun he taas pitkänä jonona soutivat salmivesiä ulos meren aukeille. Mutta kun merelle ehdittiin, niin jopa loppui remu ja riemu. Syysmyrsky siellä laivakunnan tapasi ja toisen venheen toisestaan erotti, aalto ja tuuli ajeli aluksia valloillaan, siinä säässä eivät enää airot paljoja pidelleet. Miten lie muiden sotavenheiden käynyt, pääsivätkö saarien suojaan vai hukkuivatko soutajineen, saaliineen, siitä eivät ne esi-isämme, jotka tänne pelastuivat, koskaan mitään tietoja saaneet. Vaan sen venheen, jota he soutamalla pystyssä pitelivät, sen kiidätti kaakkoismyrsky kauas oudoille, pohjoisille vesille, ja he antoivat sen kulkea myötäiseen, ponnistellen vain, ett'ei aalto laitoja särkisi eikä alusta täyttäisi.
Sitä myrskyä kesti päivän ja toisen ja kappaleen kolmatta päivää yhtä painoa. Kovaa työtä saivat miehet tehdä, säilyttääkseen aluksensa uppoamasta, ja heidän ruotsalaiset vankinsa ponnistelivat yhtä sitkeästi — henkihän siinä oli kysymyksessä kaikilla. Ja pelastumaan he lopulta pääsivät. Myrsky taukosi vihdoinkin. Vaan kun silloin sotavenhe, laitarikkona ja peräsimettä, vihdoin saatiin lasketuksi kallioisen meriluodon kupeelle tuulen suojaan, niin olipa koko miehistö ahdistuksesta ja valvonnasta niin väsynyt, että miehet hervottomina retkahtivat lepäämään ja nukkuivat heti, mikä kivien koloon, mikä satalaudan pohjalle. Siitä unesta eivät useimmat heistä heränneetkään.
— Siihenkö kuolivat, viluko tappoi? utelivat kuuntelijat.
— Ei, vaan viha, viha ja kosto, vastaili kertoja harvakseen. — Myrskyssä henkensä puolesta tapellessaan olivat karjalaiset laskeneet vankinsa irti auttajikseen, sama surmahan heitä kaikkia uhkasi. Uupuneina nämäkin nyt suojaan päästyä heittäytyivät lepäämään — vaan he eivät nukkuneet. He ajattelivat poltettuja kotejaan ja orjankohtaloaan. Mies nousi sieltä, toinen täältä, he nykäsivät toisiaan, hakivat aluksesta aseita…
— Ja surmasivat Karjalan miehet, niinkö?
— Niin, ryöstäjänsä, vainolaisensa — vapauttaan ajattelivat, pelastustaan… Surmasivat makaajia monta, ennenkun näistä toiset meluun heräsivät ja tarttuivat aseihinsa hekin.