— Kas niin, sinut tunnen, poika Sysikorven taipaleelta, erämaan laidasta, — mikä olikaan taas isäsi talon nimi?
— Karmala, vastasi Heino arasti.
— Niin, sinä olet Henrikki Tuomaanpoika Karmalasta, kyllä muistan. Sieltä lähdettiin suoraan Savoon, jossa sinulta iskettiin pari hammasta suusta, — näytäs, siinä on aukko vieläkin hammasrivissä! Niin, siellähän me sovittiin, että sinä sovit eräjärville paremmin papiksi kuin tappelijaksi. — Saatko kotoasi mitään kouluapua?
— En, vastasi poika verkalleen. Hän ei uskaltanut kertoa kotoaan karanneensakaan.
— Koti kaukana, koti köyhä, — tavallinen juttu! Lue ahkerasti, ja jos edelleen hyvin opit regula Donati, niin saat tulla Kuusistosta kouluapua hakemaan…
Heinolla riemusta kohisivat korvat. Nyt hän tiesi jo itselläänkin suosijan olevan, jopa mahtavamman kuin muilla teineillä. Ja kun toiset teinit piispan lähdettyä ihmetellen ja kadehtien tulivat kyselemään, miten korven poika itsensä mahtavan piispan suosioon oli päässyt, kertoi hän heille vasta nyt koko sen kotoisen tarinansa, joka hänet teiniuralle oli työntänyt.
Hän oli nyt "piispanteini", taival oli edestä tasaantunut.
(Santeri Ivalo: Erämaan taistelu.)
TALONPOIKA JA HUOVIT.
Ei ollut onnea Karmalan kumaraharteisella Tuomaalla muokatessaan Mustanahon vanhoja kivikkohalmeita pehmeämmiksi peltosaroiksi. Sivujaan säälimättä oli hän kuokkinut karua rinnettä, sitkaan oli hän kyntänyt vinot vakonsa ja kylvänyt niihin ne siemenet, jotka hän kevätverosta oli säästetyiksi saanut. Vaan kitsaasti palkitsivat näinä vuosina hänen vaivansa nuo raskaasti raadetut sarat. Harvana nousi ohra laiholle laihasta maasta ja kun se vihdoin terää teki, niin armotonna väijyi sitä viereisestä notkosta nouseva halla. Se oli korjannut sadon sinä syksynä, jolloin Ukko oli takamaille kuollut, ja hätä olisi vieraillut Karmalan pirtissä sitä seuraavana talvena, ell'eivät erämiesten kalajärviltä kalliilla hinnalla saamat saaliit olisi ehtineet hyvään apuun. Sama vilu huokui nytkin jo toisena kesänä hyytään samoille halmeaukeille; se oli jo pahasti nipistellyt notkon laidasta vielä vihantia teriä ja sekeiset, tuulettomat illat uhkasivat samaa tuhoa ylemmillekin rinteille.