— Hyvä on, karjasi hän, mutta lienee näillä käräjillä toki toinenkin asia. Kuka maksaa Laukon ryöstön, kuka Pirkkalan voudin rosvotut tavarat, missä ovat näiden ruikuttajain joukossa ne, jotka taloja ovat polttaneet — tutkittakoonpa sekin asia!
Talonpojat vaikenivat, mutta ääneensä kävivät nyt aatelisherrat kuvailemaan talonpoikain väkivallantöitä. Ja ennen kaikkea he kävivät kapinan johtajia tiukkaamaan, heidät he ainakin tahtoivat saada käsiinsä, joskin piispa pyrki talonpoikaisjoukot liialla lempeydellään vapauttamaan. He tiesivät jo voudeiltaan, että se oli varsinkin eräs Vilppu-niminen mies Jämsänjoelta, joka Hämeen talonpoikia oli kapinaan yllyttänyt, ja hänet he nimenomaan tahtoivat rangaistavakseen, muille pelotukseksi. Eivätkä talonpojatkaan voineet kieltää Vilpun johtajanaan olleen.
— Siis tuotakoot vangit saapuville, virkahti piispa käskevällä äänellä. — Mitä väkivaltaisuutta yksityiset talonpojat ovat tehneet, se tutkittakoon sitten kevätkäräjillä, kiihottajat kuulustellaan nyt heti.
Syntyi vilkasta liikettä käräjätuvassa. Talonpojat kävivät levottomiksi, neuvotellen, saattoivatko he näinikään etumiehensä uhrata. Mutta aateliset odottivat uteliaina saadakseen nähdä kapinanjohtajan ja hänen apumiehensä.
Hetkisen kuluttua toivatkin jo huovit neljä miestä, käsistään köysiin kytkettyinä, piispan eteen, joka virkkoi:
— Filippus Tuira Jämsästä, astu ensimäisenä esiin!
Vangeista ei yksikään liikahtanut. Talonpojat katsoivat kummissaan toisiaan, vaan kovaäänisiksi kävivät aatelisherrat, kun pian selvisi, että Nokialla tavattu kapinanjohtaja ei ollutkaan enää vangittujen joukossa. He ahdistelivat vartijoita, huovit syyttelivät toisiaan ja talonpoikia ja Hannu-herra kävi jo pisteliäästi kysymään piispalta, että vieläkö hän nytkin neuvottelee tällaisten kujeilijain kanssa. Vihdoin selvisi, että Vilppu oli karannut silloin, kun piispan asemies oli vankien luona käynyt.
— Kuka asemiehistäni? kysyi piispa kummissaan.
Kalpeana nousi silloin Heino kirjuripöydästä ja tunnusti vankeja puhuttelemassa käyneensä, mutta kielsi ketään vapaaksi laskeneensa.
Herrat häiläsivät harmistuneina, syytellen petturiksi teiniä, jonka piispa oli armoihinsa ottanut. Tiukkaan katseli Heinoa nyt piispakin, kysyen: