— Voittehan tuoda näytteenne, niin katsotaan.
— Hetikö?
— Mikseikäs hetikin. Kutsun myös Konradus mestarin arvostelemaan.
Loistelias kesti purasi huultaan, mutta teki sitten aivan koruleikkauksin kaunistellun kumarruksen ja poistui illan hämärään.
* * * * *
Konradus mestari astui kisällinsä kera piispantalon virkahuoneeseen. Ensimäisenä pisti ukon silmiin puusta vuoltu madonna, joka istui jalustallaan pöydällä kynttilän valaisemana.
Lyder kesti oli nokkelasti älynnyt, missä arvossa piispa piti Konradus kuvanvuolijaa sälleineen. Nämä näköjään olivat taideasioissa piispan oikeana kätenä. Ja hän oli mielessään päättänyt, maksoi mitä maksoi, voittaa heidät puolelleen.
— Ilahuttavaa tutustua, Konradus mestari!
— Senkin ilo! murisi ukko partaansa.
Hän oli tarkastellut kuvaa kulmat tuimassa rypyssä. Ensi ajatuksena välähti hänen päähänsä Junu lautamiehen kysymys: "mille se nauraa"? — niin siron sipparasti virnallaan naikkosen huulet hänestä olivat. Nenä ryömi vähän kyömällään, silmät olivat iloisesti sirrallaan. Päässä oli ruunu kuin kalakuppi, hihahamonen laskeutui kaulasta reisien väliin niin suorin poimuin kuin uurteet olisi viivottimella vedetty. Kupeella laskeutui hame lannetta ja reittä vasten kiertopoimulle, jonka saattoi arvella harpilla kaarretuksi. Käsivarret ja kaula olivat kuin sorvatut, aivan kuin sorvatut…