— Siellä perilläpähän se nähtänee, ovatko savimiehet siellä vai eivätkö. Mutta jos siellä ovat, niin juuri siksi täytyy meidänkin siellä olla!
Se oli kuin päätöslauselma, ja siihen katkesi keskustelu Jumalanaholla. Ainoastaan naisten kehästä, padan luota, kuului vielä jokunen tukahutettu huokaus.
— Pitääkö noiden veritöiden aina vain uudistua!
Ja Suopelto kuului siellä kuiskien naisia lohduttavan:
— Ehkä eivät toki uudistukaan kahakat, onhan meitä nyt sellainen joukko, ettei luulisi savolaisen selkää syyhyttävän, jospa hän vielä kalajärville tuleekin. Jollakin tavoinhan nämä riidat ovat loppuun saatavat. Ehkäpä ne loppuvatkin nyt siihen, kun savolaiset näkevät, että me emme omastamme hellitä…
Mutta Karmalan Lauri, joka jännittynein mielin oli miesten keskusteluja kuunnellut ja jonka nuorta eräintoa viritti halu tuntea tarkemmin entiset Lapinkorven riidat, hän siirtyi isoisänsä viereen istumaan ja kysäsi:
— Millä syyllä ne savolaiset näille järville pyrkivät, selvästihän ne ovat meidän?
— Meidän, vastasi Erä-ukko varmasti, ja kuten Lauri oli arvannut, innostui hän pian kertomaan:
— Meidän miehet siellä ovat monen polven ajan vuosittain hiihtäneet verottamassa lappalaisia, jotka olivat Hämeen veronalaisia, ja sillä he jo ovat ottaneet tämän korven takamaakseen. Lappalaisia kierteli näissä saloissa vielä viljalta nuoruuteni päivinä. Mistä savupatsaan näimme kohoavan näreiköstä, siihen me kohti hiihdimme ja kotaan kävimme ja nöyrästi luki lappalainen veronahkansa meidän kelkkaamme. Eikä siellä vieraan suksen latuja koskaan näkynyt. Ja kun sitten lappalaiset hävisivät näiltä saloilta vähiin, siirtyen kauemmas pohjoiseen korpeen, niin vuosittain me täällä käytiin sittenkin kevätkalan pyynnissä; saunat rakennettiin, loukkupuut kaadettiin ja takamaan kaski vierrettiin. Eikä siellä muitten kaskia eikä saunoja koskaan savunnut, meidän yksin olivat hirvimaat, meidän apajat; rauhassa me siellä ukonmaljat juotiin, kun kevätohra oli maahan kylvetty… Kerran sitten osui tänne meidän takamaille outoja kulkijoita, Savon puolen miehiä, — mikä heidät liekin tänne opastanut. Ja sen kerran perästä ne ovat tänne useamminkin tulleet, ja aina sitä rohkeammin, kuta enemmän meikäläiset ovat arkailleet ja veltostuneet.
— Sinä muistat siis, Ukko, vielä senkin ajan, jolloin savolaiset ensi kerran takamaillemme tulivat?