Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen ensimäisiä sanoja lukiessaan oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja yrittänyt kavahtaa seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen asentoon ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt läheni hän pöytää ja yritti sanoa jotakin, mutta sai esille vain pari "muttaa" ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan paperiin. Simo noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan yli tähystää tuota merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän käteensä ja aivankuin olisi opastanut tovereitaan kirjalle, osoitti hän sillä sanoja, lukiessaan edelleen:
— "Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen alaisen asin varsan päle."
— Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut? — keskeytti nyt Teitti ja haki rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa ilmestystä.
— Minä, — myönsi Agricola ujosti, — ja minä olen päättänyt koko raamatun kirjoittaa suomenkielellä.
Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin.
— Mutta miten… mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka… miten sinä olet alkuun päässyt? — sammalsi Teitti, joka ei tiennyt, miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan.
— Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua ja silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua, välähti mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä se tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani miettiä, mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja hapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa pysymään, tuli minulle kova kiiru saada se kirjoitetuksi. Ja kun se oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin eriskummallinen olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja nauraa.
Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun Teitti sanoi:
— Kyllä kai minäkin aina lukiessani ajattelen jollakin lailla omankielistä sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin.
Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka hän saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että ahersi yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi siten yhtä menoa Matheuksen evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän oli ilmoittanut siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa kirjeen, mutta tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa vasta sitten, kun kuninkaalta oli tullut vastaus.