Aamun miehiä. (Kyösti Vilkuna: Aikakausien vaihteessa.). Naantalin viimeisen nunnan vihintä. (Kyösti Vilkuna: Viimeiset luostarin asukkaat.). Päivätyön päättyessä. (Kyösti Viikuna: Suomalaisia kohtaloita). Suomen ja sen maakuntain vaakunat. (Vanha riimikronikka: Suom. Ilta Koskimies).
Loppusana.
SUURI VENÄLÄISSOTA
STEEN STUURE JA SUURI VENÄLÄISSOTA.
Nyt sinä kuullos Ruotsin asioita, Sieltä kuuluu ihan kummia tarinoita, Käy tuulet etelän, idän, lännen ja pohjan maista, Ne tuovat maalle murhetta monenlaista; Ja tuli, rutto, myrsky, ryssän työt Ne voimansa näyttävät päivät ja yöt, Ja tulipalo syttyy kauhea aivan, Josta Tukholma saapi suuren vaivan. Yli Södermalmin ja itäismuurin Tuli pyrynä lentää ja polttaa perinjuurin, Ja harmaittenveljien solasta Pohjoisporttiin asti Se nielee kaikki ja hehkuu kamalasti. Tukholmass' yli seitsemän tuhannen Ruton uhriksi joutui hirmuisen, Ei millään tienoolla Ruotsinmaan Lie sellaista ennen kuultukaan. Pyhän Siimonin ja Juudan yönä Oli myrsky monia laivoja rikki lyönnä, Tää turma myös kuorma-aluksiin käypi.
[V. 1495 oli Kalmarissa kokous, jossa kaikki kolme Pohjoismaata, valtaneuvostensa edustamana, tekivät sopimuksia Hannu-kuninkaan kanssa.]
Kalmarin päivän vielä kestäessä Ryssä käy ylläkön miettehessä, Neljäsataa miestä teräspuvussaan Lähti Suomenmaata sortamaan. Karjalan maahan he matkansa suuntaa, Pian palavista kylistä taivas puuntaa, Sillä kertaa heillä on hankkeena Niin naiset kuin miehetkin vangita, Ja sitten, hiljaisuudessa vaan He Juhannusna tulevat uudestaan. "Kuningas Hannu, mä puhun teille nyt, Tää tuuma on teistä lähtenyt, Tällä kaikella sangen vähän voitatte, Niin Ruotsia vallata turhaan koitatte." Ryssä silloin riehuu, polttaa ja ahdistaa, Niiden retkille kukaan ei sulkua saa. Nyt Karjalan maa ei naura, se itkee, Ryssä hävitystyössään on julma ja sitkee. Moni tästä asiasta tekee vain pilkkaa, Mutta pilkka käy kohta omaan nilkkaan.
Maarianmessun aikana kävi näin: Läks ryssä jo Olavinlinnahan päin. Tämän linnan ja myöskin Viipurin He tahtoivat vallata väkisin. Siellä alkoivat he hallita mielensä mukaan Ja tuumivat, ettei heitä pois sielt' aja kukaan. Ja varmana heillä lie ollut päätös vaan Tämä linna ja Suomi voittaa voimallaan. Pian saapi tietoonsa joka mies, Että Suomehen pääsyn jo ryssä ties. — Valtakunnan hoitaja, ritari Steen, Tekee kaikki hiukan myöhäiseen, Ja kun kiirettä ei nyt kuulu mistään, Silloin taas hän vaikkapa juoksuks' pistää. Arkkipiispa Jaakko ja Steen, nuo molemmat, Ja lisäks' muutkin herrat korkeat, Ja kaikki hurskaat herrat siellä Ei ryssän sois saavan Suomea niellä. Ja pyhäinpäivän aikana He alkoivat olla matkakunnossa. Viissataa saksalaista herra Steen Saa ratsumiestä seurakseen. Ja Ruotsinkin huoveja lähti mukaan. Toinen toistansa huonomp' ei tahtonut olla kukaan, Ja kaikilla heill' oli mielessä tuuma vaan Venäläisjoukko voittaa voimallaan. He sotimia, otimia eivät säästä, Ja ryssäst' eivät huoli sopimuksin päästä. Heill' on kalpoja, nuolia, pyssyjä kyllä, Näin eivätkö aseissa ryssälle yllä? Jumala suurella voimallaan Olkoon armossa heidän puolellaan! Mut' ankara talvipakkanen On haittana, matkaa pidentäen. —
Knut Posse, hän on miesten mies, Hän Viipurin linnassa istua ties, Hän on oikea hovimies ja ritari, Ja käyttää itsensä jalosti; Hän saakohon kauniin kiitoksen, Hän ei ole koskaan myöhäinen. Vaikka ryssä hänt' usein ahdistaa, Hän ne surman suuhun karkottaa. On kummallakin puolen myös munkkeja ollut Ja heillekin monta on vammaa tullut. Kerran kahdella sadalla miehellä Lähti Posse vastahan ryssiä: Kävi huonosti joukon pienoisen, Heidät ryssä kaatoikin jokaisen. Maunu piispa se Turussa asusti, Miestä viisikymmentä hän menetti. Mutta monta menetti ryssäkin, Noin neljäsataa, luulisin.
Valtionhoitaja, herra Steen Tekee kaikki hiukan myöhäiseen. Nyt viikkoa jälkeen Martinpäivän Näämme ruotsalaisten matkalle käyvän. — Lähetitpä silloin Upsalan herrat nuo — Sepä kaikelle Ruotsille lohdun tuo — Herra arkkipiispa Jaakko ja Kapituli myös Ne kaikki olivat samassa työss', Pyhän Eerikin lipun he lähettivät niin Ja asettivat Klaaran luostariin. Ette kai väsyne kuulemasta, Miten lippu tuotihin Upsalasta. Saattohon liittyivät ihmiset sadottaisin, Liikutuksen kaikkein kasvoilla lukea taisin. Näky tää oli valtava, oudonlainen, Nyt kyyneleitä vuodatti mies sekä nainen, Kun lippuhun sitten tarttuvi ritari Steen. Hän valtavan joukon saapi seurakseen: Siinä munkkeja, pappeja, ritareita, Siinä sotaurhoja harmenneita. He kaupungin kirkkoon sisään käy, Mut monta ei iloista joukossa näy. Monen korkean herran läsn'ollessa siin' Pyhän Yrjön se alttarille laskettiin. Ritar Steen, hän pyytävi polvillaan: Pyhä Jumala, ota suojaasi Ruotsinmaa! Hän lipun vastaanottavi loistolla juuri, On kaikkein sydämissä suru suuri. Päivän ja kaks sen jälkeen vielä Kuten osaa, jokainen viettää siellä.