— Niin. Mutta kuinka sinä oikein kaaduit? Eihän meidän kintereillämme pitänyt olla tanskalaisia.
— Minua lyötiin takaapäin päähän. Muuta en muista.
— Millä sinua lyötiin? Ei kaiketi miekalla eikä hilporilla, sillä silloin et arvatenkaan siinä seisoisi.
— Tottakai nyrkillä, koska minulla ei ollut verihaavaakaan päässä.
— Asken kertoi juutilaisen kaataneen sinut, juuri kun hän juoksi paikalle. Silloin oli hän surmannut juutilaisen ja temmannut Kirstin syliinsä.
Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen:
— Mutta silloinhan olisi juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni. Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini.
— Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä, — sanoi Murainen kuin itsekseen.
— Mikä niin? — kysyi Hannu, silmät suurina ja aavistaen jo puolittain asianlaidan.
— Että se olikin Asken, joka sinua löi, — sanoi Murainen hitaasti.