Taas huomentaivahan valjetessa jo torven toitotus kauvas soi, ja palkkaorjat ja hylky huovit taas vouti toimehen piiskaroi. — Ja vallit harmajat uuden linnan ja tornit pyöreät kohoaa, ei auta itku, ei naisten parku, ei auta vaivoja vaikertaa.
Näät viikot vierivät kilpasilla ja ryssäin ruhtinas uhmailee; on Savo suojaton Iivanalle, jonk' kalpa kauvaksi silpaisee — ja uljas Eerikki Tott hän myöskin jo virkamatkalle tulla voi: niin, viikko sittenpä Viipurista sen sanan voudille viesti toi.
Siks kuuluu jyskettä, sadatusta ja orhin korskean hirnuntaa, siks rauta ryskää ja kirves laulaa ja louhet haljeten lohkiaa; taas tuhat kopria kouristuupi, taas sata rintoa hengästyy — ja vouti kärppänä juosten haukkuu: on vika teidän, jos myöhästyy!
Mut kerran päivä kun heinäkuulla taas läpi pilvien puhkeaa ja haahden purjehet purppuraiset kun vouti salmella oivaltaa, niin linnan tornista Ruotsin lippu jo Eerik Tottia tervehtii ja uusi päällikkö Gyllenstjerna hän nostosillalle kiirehtii.
Ja tykit paukkuu ja liput liehuu ja rannat miestä on mustanaan ja linnan portilla huovijoukko nyt huutaa huikeeta hurraataan; jo nousee laivasta uljas urho, sen kannusraudat jo ilmoittaa, ja jalo jalkansa heitännältä nyt linnan valmihin tarkastaa.
Se hyväks nähdään — ja Gyllenstjerna ja vouti kiitosta saavatkin: "tää varus olkohon Savon muuri, sen ristin linnaksi Olavin, ja halki aikojen tietköön kansa ja aikakirjojen kopiot: maan vainolaisien haudaks teetti sen Stuurein aikana Eerik Tott!"
Ja tykit paukkuu ja torvet soivat ja liput riemuiten liehuvat ja olvimaljat ja sarvet kuohuu ja miesi mieheltä kulkevat; — mut pian purjehet purppuraiset taas taakse niemen jo katoaa ja uutten aikojen vaihevyötä nyt Savon linnakin vartoaa.
(K. Leino: Runoja.)
"KOTIMAAN PUOLESTA! OLENHAN SUOMALAINEN."
Turun tuomiokirkkoa ja sen hautuumaapihaa kiertävän korkean muurin portista, jonka kupeella kirkonpalvelijat myyskentelivät pyhäinsiruja ja vihittyjä vahakynttilöitä, astui eräänä marraskuun päivänä, puolipäivämessusta palaavan yleisön jälestä, kaksi pitkiin, mustiin papinviittoihin puettua kanunkia. Tullessaan ulos hämärästä kirkosta miehet tuokioksi pysähtyivät ja siristivät ulkoilman kirkasta, melkein häikäisevää valoa. Viikkokausia oli Turussa ollut sateensekainen, raaka, kostea syksyilma. Nyt oli syksyn ensimäinen pakkanen reväissyt rikki sumuvaipan.