—Silloinpa ei ollutkaan talvi niinkuin nyt, vaan kesä, etkö muista?
Minä alan muistaa—minä muistan aivan selvästi, kuinka minä tulin lauteiden alta, kuinka sauna noin lämpisi, kuinka ovi oli noin raollaan, kuinka minulla oli paitakin päällä, kuinka minä kiipesin kynnyksen yli ja kuinka Laura täti tuli vastaan valkoisessa yöröijyssään…
Alkaa tulla liika lämmin ja savukin pistää silmään.
Ja sitten minä vielä muistan siitä päivästä, että se päättyi Lallun ullakkokamariin. Minä muistan, kuinka hän selässään kantoi minut sinne jyrkkiä rappuja pimeän ullakon läpi. Siellä on minulle jo tehty tila hänen sänkyynsä ja minä jään yöksi sinne. Kysyn, miksi minä en mene kotiin yöksi? Siksi, että sinne on niin pitkä matka, ettemme enää ehtisi.—Eihän pihan yli ole pitkä matka.—Ei pihan yli, mutta meidän täytyy palata vanhoja jälkiämme, samaa tietä, jota olimme tulleet, ensin saunalle, sitten avannolle ja Navettalaan ja Riihelään j.n.e. Niinpä niin, nyt minä ymmärrän. Olimme aina tehneet niin näillä retkillä.
Meille tuodaan tänne illalliseksi voileipiä. Huone on ihmeitä täynnä. Seinällä on poronsarvet ja pyssy ja teeren kuvia ja jahtitorvi, jota saan töryyttää. Lallu riisuu minut ja panee astialle ja nostaa minut sänkyyn selkänsä taa. Ennenkuin nukutaan, kertoo hän minulle satuja veden ukosta, jonka valtakuntaan olisi päästy nuotta-avannosta, jos olisi tahdottu, kun vain olisi käännetty takki nurin ja pantu hattu ylösalasin päähän. Siellä on suuria saleja ja pitkiä pihoja ja keltaisia hevosia ja sinisiä lehmiä kultaisissa pilttuissa ja hopeisissa kytkyvissä ja lehmät lypsävät makeata sokerimaitoa, johon kohoo siirappikermaa.
—Onko siellä susia?
—Siellä on susia, mutta ne ovat niin kesyjä kuin koirat, eikä niitä tarvitse pikkupoikainkaan pelätä, koska ne ovat mykkiä kuin kalat, eivät osaa haukkua eikä purra, ainoastaan häntäänsä heiluttaa.
Kietaisen käteni Lallun kaulaan. Sen poski ei pistä niinkuin isän. Herään yöllä. Lallu antaa minulle juomista ja juodessani minä näen kuun paistavan ikkunasta sisään.
Kun aamulla herään, on Lallu poissa ja vuoteen vieressä seisoo Liisa ja pukee minut ja vie alas.
—Nyt mennään katsomaan pikku veljeä, joka tuli viime yönä, sanoo
Liisa.