—Se on hävytöntä! huudahdin minäkin tämän luettuani. Sehän on häväistys koko Suomen papistoa vastaan! Sitä vastaan täytyy panna ankara protesti.
Minä en kiivaudessani muistanut, että me vähän ennen olimme ukko rovastin kanssa panneet »Myllymattia» ja että me aina, niin pian kuin ikkunasta näimme asiamiehen ajavan kartanolle, sukimalla suimme »neljän kuninkaan kirjat» pöytälaatikkoon. Mutta vanha ukko oli, minun kirjoitusta lukiessani, jo muistanut sen ja rauhoittanut mielensä. Eihän voitu kieltää, että asianlaita oli sellainen, kuin miksi sitä kirjoituksessa oli kuvattu. Ei myöskään voitu julkisuudessa ruveta juhlallisesti pappien kortinlyöntiä puolustamaan—sen käsitti hän hyvin.
Hän oli ivallinen mies, puheissaan pureva, ja hänen parhaita aseitaan »herännäisyyden hullutuksia» vastaan oli pilkka.
Ja jo seuraavana päivänä luki hän meidän kaikkien riemuksi ivallisen vastauksen äsken lukemaani kirjoitukseen. Hän oli asettuvinaan katuvaisen kannalle, sanoi olevansa yksi niitä pahimpia, jotka seurahuveinaan olivat käyttäneet kortteja. Mutta koska hän vielä oli nuori ja kun tuo äärettömän suuri synti ei hänelle rauhaa antanut, niin lupasi hän »vieden käden sydämelleen» parantua ja pyytää anteeksi pahat tekonsa. Kirjoituksen alle pantiin »Pappi», ja me nautimme jo edeltäpäin, että panettelijamme lehden lukijakunnan silmissä oli saatettu naurettavaan valoon.
Kirjoitus tuli lehteen, ja sitä luettiin joka paikassa, ja joka paikassa sille naurettiin. Eikä rovasti salannut, että se oli hänen kynästään lähtenyt.
Lukisin sen kernaasti, mutta näen, että se on revitty nidoksesta.
Asia oli jo unohtunut, kun useain viikkojen kuluttua ilmestyi vastaus meidän vastaukseemme.
»Ei, hyvä herra»—luen siitä pienen palasen, koska se on täällä—»ei, hyvä herra, nuori te ette ainakaan ole! Nuoruudella on etu, joka teiltä kokonaan puuttuu: se taitaa vielä häpeästä punastua, jotavastoin vanhan korttia pelaavan »Papin» poskilla näkyy ainoastaan kevytmielisyyden puna ja ivan hymy, johon faunitkin ovat osansa antaneet. Te olette »vieneet käden sydämellenne», mutta se käsi ei ole katuvan publikaanin, vaan irvistelevän pilkkakirveen käsi, josta pataässä pistää esiin: sopiva kuvastin teille itsellenne.»
Rovasti ei todellakaan voinut punastua, sillä hän oli luonnostaan ja lienee ollut muutenkin heleävärinen, niinkuin sanotaan. Mutta äkäinen hän oli.
—Se on häpeä koko Suomen sanomalehdistölle—kiukuttelimme me
Runebergin Morgonbladetista.—Se on skandaalilehti! Papiston häväisijä!
Millainen on se sensuuri, joka tuollaista sallii painattaa?