—Sinä tahdot sen! Sinä ymmärrät minut! huusi nuori pappi ihastuksissaan. Sano se vielä kerran, sano äidillesi, isällesi ja kaikille näille! Sano, pelasta heidät helvetistä ja iankaikkisesta kadotuksesta!
—Minä olen itse kadotettu!—ja sydäntä vihlaisevasti kirkaisten syöksyi morsian pois hääjoukon keskestä, heittäen kruunun kauaksi luotaan ja repien huntua irti päälaeltaan.
—Hän on pelastettu! huusi hänen veljensä riemuiten. Herra on antanut palvelijansa puhua!—Tyyntykää siellä, lakatkaa huutamasta ja voivottelemasta. Isä, kuule minua!… äiti, älä mene!
Hänen äänensä kuului yht'äkkiä niin vaativalta, ja hänen ryhtinsä oli niin käskevä, kun hän kääntyi väkijoukkoon päin, ettei kukaan osannut poistua. Kuului ääniä: »Se on hävytöntä … hän on hullu … tämä on julkealta hävyttömyyttä», ja jotkut koettivat hajoittaa kehää ja estää muita siihen liittymästä. Mutta toiset huusivat: »Antaa hänen puhua!» ja pian oli koko piha täynnä väkeä, kun talonpoikia tunki esiin pirtin puolelta ja kuokkavieraat juoksivat portin takaa.
—Anna minulle anteeksi, isä, että olen pitojasi häirinnyt, alkoi hän. Älä itke minun tähteni, äitini, sillä sinä olet kerran vielä iloitseva siitä, mitä nyt on tapahtunut. Älkää olko pahoillanne te muutkaan, jotka hetkeksi olette saaneet iloistanne lakata. Minä en aio kauan teitä pidättää, mutta kuulkaa minua kuitenkin hetkinen. Minä en tahdo tuomita teitä, sillä tuomio on Herran. Te elätte niinkuin ymmärrätte, teette niinkuin taidatte, sillä mielenne on pimitetty ja omatuntonne paatunut, eikä Herra ole teitä vielä herättänyt. Mutta minä tiedän sen, ja minä tahdon sen teille julistaa, että elämänne on Hänelle kauhistus. Te ette tunne Häntä, vaikka hän on kuolemattomat sielunne verellään lunastanut. Te, jotka hallitaan ylöllisyydeltä, ylönsyömiseltä ja ylönjuomiselta, teille on Hän halpa ja mitätön. Ruoka ja juoma on teille kalliimpi kuin taivas ja taivaan ilo. Maailman seurat, sen leikit, hypyt, soitot ja koreus ovat teille makeammat kuin kanssakäyminen enkelein kanssa ja autuaiden laulut, riemu ja kruunut. Teidän janonne maailman hekkuman perään on niin suuri, ettei helvetin pelko ja tulikivijärven kauhistus vaivaa teitä niin paljon kuin maailman hekkuman ja huvituksien kaipaus. Eivät maalliset vahinkonne, ei sielunne ja ruumiinne turmio, ei ymmärryksenne tylsyminen, ei tautinne ja vaivanne taida teitä seisauttaa. Kussa tavaranne on, siellä on sydämenne. Sitä todistaa puheenne ja tekonne, jotka eivät anna teille aikaa valmistamaan itseänne Jeesuksen tulolle. Ette, heräämättömät ihmisparat, tunne Häntä, ette muista Häntä kestipöytiä piirittäessänne, maljoja kilistäessänne, tanssin pyörteissä kiitäessänne. Siinä seisotte te, haudan partaalla kulkevat vanhukset, siinä nuorukaiset ja neidot, seisotte suruttomina tulivuoren juurella ettekä ajattele, että Hän voi tulla tuomiolle silloin, kun ette sitä aavista, että maa millä hetkellä hyvänsä voi revetä jalkojenne alla, kun ukkonen ylhäältä jymähtää, ja te vaipua avattuun helvettiin, jossa on oleva itku ja hammasten kiristys. Teidän elämänne on Herralle kauhistus! Eikö ole surkeaa, että Jeesus tulee omillensa ja ei Hänen omansa ota Häntä vastaan. Mutta nyt on aika nousta! sanoo pyhä Paavali. Herätkää tänä päivänä, joka voi olla teidän kaikkein viimeinen! Älkää antako Hänen tulemisensa hukkaan mennä! Heittäkää pois synti, syntiset leikit, soitot, tanssit ja muut huvit! Tutkikaa sanaa, rukoilkaa, että Jeesus yksinään tulisi teille kaikeksi kaikessa! Amen!—Rukoilkaamme!
Hän polvistui ja piti palavan rukouksen kaikkien edestä. Hän rukoili anteeksi isälleen, äidilleen, sisarelleen ja ennen kaikkea itselleen, joka ehkä oli tehnyt sopimattomasti, mutta ei hän ollut voinut muuta, sillä se oli tapahtunut Hänen käskystään ja Hänen kunniakseen.
Tuskin oli hän lopettanut, kun joku vaimo taampana aloitti virren:
»Sun haltuus, rakas isäni, ma aina annan itseni.»
Väkijoukko oli ensin seisonut epäröivänä hänen ympärillään. Ne katselivat toisiinsa ja koettivat nähdä, mitä rovasti tekisi ja keskeyttäisikö hän; mutta isä ei saanut sanaa suustaan poikansa puhuessa ja vetäytyi hiljalleen syrjään ja poistui. Vähitellen tulivat kuulijat liikutetuiksi, miesten kasvot värähtelivät, ja naiset alkoivat nyyhkyttää. Talonpojat seisoivat totisina ja herrat hajamielisinä. Kun hän tuli rukoukseen, lankesi rahvas polvilleen puhujan mukana ja herrat paljastivat päänsä vasten tahtoaankin.
Katrillirintama, joka saarnan aikana oli pysynyt melkein rikkomattomana, alkoi hajota. Sulhaspojat vetäytyivät pois toinen toisensa jälkeen ja jättivät neitosensa. Mekin olimme aivan hämmennyksissämme siitä, mitä oli tapahtunut, ja niinkuin avuttomat lampaat rajuilman lähestyessä vetäydyimme me yhteen valkeaan ryhmään, ja rukouksen loputtua itkimme me kaikki yhteen ääneen.