Kohta siellä molskahti toinen ja kolmaskin. Aurinko on laskenut niin paljon, että koko virta on varjossa. Nyt se siis vihdoinkin alkaa, niillä on ruokatuntinsa kellonlyönnilleen. Pian ovat taas molemmat venheet virralla. Soudetaan ja soudetaan. Mutta ei nykäystäkään. Muuan ajaa suurta silkkikalaa, mutta käy ja kääntyy. Niitä hyppii yhtämittaa, aivan lähellä venhettä. Yht'äkkiä ne sitten eivät enää hypikään. Aurinko jo nousee. Soudamme aamun yhä valjetessa majapaikkaan, väsyneinä, haukotellen ja väliin haikeita lauluja hyräillen.
—Jaa, en minä ole mitään muuta luvannut, kuin että lohia on—ja sen lupauksen olen täyttänyt.
—Olet, kiitos—lohia on, vaikkei niitä saa.
—Huomisessa laivassa minä lähden.
—Minne?
—Jonnekin, jossa lohia ei ole, mutta josta niitä saa.
—Idiootti!
* * * * *
Ote kirjeestä, jonka muutamia päiviä myöhemmin kirjoitin aikakauskirjan
»Tidskrift för Jägare och Fiskare» toimittajalle:
»X-virta sinä ja sinä päivänä kesäkuuta 1907.