Kokko on jo vetänyt kärryt rappujen eteen ja huutanut Akselille, että on mentävä hakemaan hevosta haasta ja hetipaikalla.
—Jos Kokko on hyvä ja varaa nokkosia ja voipaperia, niin minä menen ottamaan lähtölohen, minä sanon lähtiessäni.
—Jos se aiotaan ottaa tähän lähtöön, niin se on otettava pian! huutaa
Kokko jälkeeni.
—Ei tule minun tähteni viivykkiä!
Eikä tullutkaan. Heti ensimmäistä perhoa, jonka heitin arkulle vievältä siltapuulta, ajoi iso, mutta ei tarttunut. Iskee melkein voimakkaammin hermostoon, kun iso ajaa eikä ota, kun leimahtaa eikä jyrähdä. Se, joka ajoi, ei aja toista kertaa ainakaan samaa perhoa. Niitä on siinä siis suuria. Peräydyn kyyryssä siltapuuta myöten maihin, muutan toisen perhon, suurenpuoleisen tummanruskean siivettömän n.k. _spider_perhon, hiivin takaisin samaan paikkaan ja pudotan perhon lyhyestä siimasta, niin että se tipahtaa veteen kohtisuoraan ilmasta, jolloin sen höyhenet hajaantuvat herkulliseen asentoon. Mulahdus! posahdus! Kiinni on! Se on hyväsisuinen, säyseä kala, eleistä päättäen mätikala. Näen jo, että tulen saamaan sen pian—ehkä jo ennen kuin hevonen on valjaissa. Tuolla Kokon poika sitä vie, huutaisinko apuun? En, otan itse, se on komeampaa. Koukku on luja ja peruke myös. Kiristän sen arkun huopeeseen, siitä rannemmaksi suvantoon, siirryn kivelle, jossa iskukoukku on valmiina. Se loittonee, lähenee, kiertelee yhä lyhyemmin —nyt vapa vasempaan käteen, koukku oikeaan—se kääntää kylkensä kauniisti kohti ja nousee koukussa maihin. Se ei olekaan mätikala, vaan uroskala, ainakin viisikiloinen. Tavallisesti se semmoinen tappelee tunnin verran, tämä antautui viidessä minuutissa.
Hevonen ei ole vielä valjaissa. Siitä kuin lähdin, siihen kuin palasin, on kulunut viisitoista minuuttia. Se oli reippaasti tehty, vaikka ma itte sen sanon, ja koska muutkin sen sanoivat. Onnen takapotku, jommoista en ole ennen saanut.
—Millä sinä sen sait? tahtoo toverini tietää.
—Sinun armirollasi.
Kun hän oli mennyt, löysin sitä vielä toisen laatikon pöydältäni. En saanut sittenkään kiitollisuudenvelkaani lyhennetyksi. Hän pidätti siinä taaskin itselleen viimeisen sanansa—kunnon kaveri Kurusta.
* * * * *