Mutta ei Sveitsissä asuvan tarvitse tehdä semmoisiakaan matkoja päästäkseen osalliseksi siitä, mitä luonto ja kulttuuri parasta tarjota taitavat. Hänellä on omassa maassaan omat sivistyksen kehdot semmoiset kuin Geneve, Zyrich, Bern, Lausanne, Basel, joissa henkiset harrastukset ovat yhtä vilkkaat ja opinahjot yhtä kuumat kuin missään muualla Euroopassa. Ja mitä luontoon ja elämään sen helmassa tulee, niin ei häneltä puutu mitään, mitä siinä suhteessa tarvitsisi lähteä muualta hakemaan. Laaksoissaan on hänellä paikoitellen ikuinen kesä ja ikuinen vihreys. Ylhäällä vuorillaan on hänellä loppumaton talvi, ja voi hän siirtyä toisesta toiseen sitä mukaa kuin mielensä milloinkin tekee. Etelä ja pohjola erilaisine kauneuksineen ja kasvullisuuksineen ovat siellä niin lähekkäin, että kun hän soutelee purressaan jollakin noista monista järvistään, joiden vesi on niin kirkasta kuin Välimeren, tai istuu jossakin rantalehdossa kukkivien mantelipuiden siimeksessä, voi hän siitä silmänsä nostamalla nähdä ylempänä vuoren rinteellä pohjolan kuusimetsän lumikenttien keskessä ja rekien liukuvan rinteitä pitkin. Ja kun hän astuu junaan ja tekee sillä pienen kierroksen maansa ympäri, voi hän muutamien tuntien kuluessa siirtyä miltei troopillisesta helteestä seutuihin, joissa ilma on niin viileä ja puhdas kuin Lapin tuntureilla. Hän voi samana päivänä soutaa venheellä ja reellä ajaa, viilettää polkupyörällä ja suksella hiihtää.

* * * * *

Oleskelin tuonnottain muutamia päiviä eräässä Sveitsin suosituimmista seuduista. Paikka oli Genevejärven pohjoispuolella oleva Clarensin kaupunkikylä, joka on kahden vähän suuremman pikkukaupungin, Veveyn ja Montreux'n, välillä ja jota toisella puolen rajoittaa Geneven järvi, toisella korkeat alpit. Se paikka on yksi ihanimpia ja mukavimpia ihmisten olinpaikkoja. Ilmanala on tällä rannalla järveä niin lauha kuin Välimeren rannoilla. Korkeat alpit suojaavat sitä kylmiltä tuulilta, jotka puhaltavat yli. Kapea rantakaistale, jolle kaupungit, huvilat ja hotellit ovat rakennetut, muistuttaa sekin »Rivieraa». Kaikkialla kohoo loitompana kahden puolen lahtea ikuisen lumen peittämät vuoret. Eivätkä ne kuitenkaan Clarensin puolella järveä ole niin jyrkät ja jylhät, että olisivat asumattomiksi jääneet. Häipyvissä korkeuksissa, jonne tiet ja polut mutkitellen kohoavat ensin läpi viinitarhojen, sitten peltojen ja puutarhain ja metsien ja lopulta läpi alppiniittyjen, näkyy aina kasvullisuuden rajalla, jopa sen yläpuolellakin ihmisten asumuksia: linnoja ja upeita hotelleja, maalaiskyliä ja kaikkein ylinnä karjamajoja metsikköjen laidoissa.

Tulin sinne loppupuolella toukokuuta pienelle, somalle rautatieasemalle, josta lähdin käyskentelemään järven rantaa noudattelevaa katua.

Se kulki kilometrittäin tasaista, kaareutuvaa rantaa ohi hotellien, huvilain ja läpi kaupunkien, jotka ovat niin kaitaisia, että niillä on tämä katu ainoana katunaan, jota myöten kaikki liike, käveleväin ja ajavain, kulkee. Siellä täällä vähän leveämmässä paikassa erottaa kadun rannasta jonkin hotellin tontti puistoineen. Toisin paikoin muodostuu katu pienoiseksi toriksi, minkä laitaan laivat laskevat. Tältä katutieltä kohoaa aina vähän päässä poikkikatu, useimmiten portaiden muodossa, ylempänä vuoren rinteellä oleviin taloihin ja katkaisee sen joskus silta, jonka alitse huimaava vuorivirta hyrskyy, pyörittäen myllyjä ja pienempiä tehtaita. Tuon tuostakin pyyhkäisee sitä myöten ohitse keveä sähköraitiovaunu, mutta hiukan ylempänä jyryää junia vuoren rinteeseen rakennettua rataansa. Tie jatkuu viimein ulos maaseudulle, järven päähän Rhône-virran niskaan, josta se haarautuu kahtia, toinen puoli lähtien viljavaa laaksoa myöten, toinen järven toista rantaa, missä vuoren rinteet ovat jyrkät ja asumattomat.

Pitkin kaikkia rantoja on laitureita, joihin yhtämittaa kulkevat laivat laskevat järveä kiertäessään. Ne ovat mukavia, leveitä rataslaivoja, yksinomaan huviretkeilijöitä varten rakennetuita. Niiden alituisena tehtävänä on viiletellä pitkin Genevejärven pintaa paikasta paikkaan ja tarjota tilaisuutta vesillä vierimiseen.

Yksi niistä saapuu juuri rantaan. Vihreän vaalea vesi helmeilee kuin samppanja laivan siipien alla. Ei ole Geneven vesi meikäläistä arkivettä. Se on juhlavettä, on kuin se ei olisi olemassa käytännöllistä laivakulkua varten, vaan erittäin tilattua näitä huvipursia keinuttelemaan. Laivan pohja kuultaa sen läpi, laivasillan arkut ja paalut näkee pohjaan asti, ja kun rannoilla parveilevat joutsenet sukeltavat päänsä veteen, näkyy kaulan koukistus veden alla yhtä hyvin kuin sen päälläkin.

Laiva lähtee kulkemaan rannikkoa pitkin, ottaen yhä uusia matkustajia. Asetumme kannelle mukaviin sohviin, selkäkenoon niinkuin teatterin nojatuoliin.

Ja esirippu nousee.

Se on vain koristekappale, kulissinäytelmä, joka esitetään, mutta jonka kukin saa täyttää ja panna siihen omain mielialainsa sisällön. Kun laiva on käynyt kaikki pohjoisrannan laivasillat, lähtee se oikaisemaan yli järven sen toiselle puolelle, ja silloin esiintyy, rannasta poistuessa, järven päällä oleva vuoristo kaikessa komeudessaan. Alimpana etualalla järven pinnan tasalla on siinä ensiksikin tuo rannikko kylineen ja kaupunkeineen sulautuen kuin kirjavaksi päärmeeksi takana olevan vuoren rinnan liepeeseen. Vuoren rinta on kuin poimuihin heitetty viheriä verhostin, johon on kirjailuina siroteltu pieniä kylä- ja talotäpliä, josta nurmirinteet ja metsät ja avopäät kalliot erottaa vain niiden eri väristä ja josta auringon valoa heijastava ikkuna, lasiparveke tai sinkkikatto välkkää kuin jalokivi samettityynyn keskestä. Ylinnä katoo vihreys ja muuttuu harmaan punertavaksi kallioseinäksi ja sen yläpuolella alkaa lumivaippa.