Kaikki koneet ovat uusinta keksintöä, vereksintä valmistusta. Ja kun sen muistaa, niin voi todellakin käsittää, mikä ääretön hyöty mahtaa tästä näyttelystä olla asiantunteville, ammattimiehille. Kukin voi löytää täällä parhaat hänen alalleen soveltuvat teokset ja saada tietoonsa, mistä sellaisia voi ostaa.

Kiiluvin silmin ja käsiään hykertäen kuulinkin erään insinöörin kaukaa Bakusta kertovan muutamasta uudenlaisesta tiilenvalmistuskoneesta, jonka hankkimisesta ja käytäntöön ottamisesta hän toivoi itselleen mainiota voittoa. Hän osti koneen, joka oli ranskalaista tekoa, ja koneen valmistaja sai sen kelvollisuuden todisteeksi kiinnittää koneensa otsaan lipun, josta ohikulkeva voi lukea, että hän on sen myynyt, myynyt jo kolmannen kerran. Hupaisuuden vuoksi mainittakoon, että sellainen moukka koneitten käyttämisen alalla kuin tämän kirjoittaja, löysi hänkin kulkiessaan ensi kävelyllään näyttelyn läpi kaksi konetta, joista hänelle voi olla hyötyä. Toinen oli sellainen, jolla kirjoitusta voi ottaa kaksikymmentä jäljennöstä tarvitsematta minkäänlaisia puristimia ja suuria kopiokirjoja, toinen pienoinen sukkela kapine, jonka avulla saa tehdyksi—paperosseja. Mitä sitten muut mekanikot!

Totisesti tutkivien ammattimiesten seassa, jotka päästetään sisäpuolelle aitauksia, missä he ymmärtävin silmin näyttävät katselevan koneitten käyttämistä ja tarkkaavin korvin kuuntelevan heille mieluisasti annettavia selityksiä, vaeltaa kuitenkin moninkertaisesti suurempi joukko huvikseen kuljeskelevaa yleisöä. Ne ne oikeastaan jättävät näyttelyyn suurimmat rahat ja niitä varten pitää joka paikassa olla sellaista, joka heitä huvittaa. Pariisilaiset ovat mestareja siinä taidossa, he osaavat laittaa kaikki niin, ettei se käy ikäväksi. Ne äärettömät summat, joita on pantu Eiffeltorniin, taideteoksiin, koristuksiin ja kaikkiin muihin mukavuuksiin, osoittavat sitä. Ja samaa osoittaa sekin, kun kutomakoneella kudotaan Eiffeltornin kuvia nenäliinoihin, kun jäätelöä valmistava kone tekee jääkylmiä konvehteja ja jakaa näitä muutamista penneistä, kun puhalluskoneesta muuan torvi on asetettu niin, että ilmavirta ohi kulkevalta puhaltaa lakin päästä kaikkien suureksi huviksi, kun telefoonista saadaan milloin kuulla laulua milloin soittoa j.n.e.

Erityistä huomiota näkyvät konesalissa herättävän sähkölaitokset. Ne ovat melkein kaikki Edisonin osastossa, jolle on täytynyt myöntää 675 neliömetrin pinta-ala. Oikein se onkin, sillä ilman hänen sähkövaloansa ei Pariisin maailmannäyttely olisi se, mikä se on. Suuret salit, kupukatot ja holvit olisivat jääneet pimeiksi, jos ei niihin olisi saatu sähkölamppuja asettaa. Suurin osa sen nykyistä loistoa ja komeutta olisi kokonaan puuttunut ja samalla myös menestys jäänyt tulematta. Ihan oikeutetulta tuntuu sentähden se kunnioitus, mikä Edisonille on osoitettu, kun hänen rintakuvansa on asetettu kuin kuninkaan kuvapatsas keskelle konesalia. Se seisoo monen sylen levyisellä ja korkuisella alustalla, joka melkein kokonaan muodostuu sähkövalosta. On näet sähkölamppuja asetettu ihan toisiinsa kiinni, niin että ne vähän etäämpää katsoen sulautuvat yhdeksi ainoaksi valomöhkäleeksi. Ne palavat päivälläkin eikä niiden kirkkaus näy isosti himmenevän auringon valossakaan.

* * * * *

Sähkön suurenmoinen käytäntö sattui muuten mitä voimakkaimmalla ja vaikuttavimmalla tavalla esiintymään edessäni juuri sinä iltana, jona katselin konesalia ja sen tässä koskettamiani ihmeitä. Olin vaeltaessani käytäviä pitkin joutunut ulos muutamasta sivuovesta. Ollen hiukan eksyksissä etsin Eiffeltornia, joka näkyy joka paikkaan, on läsnä kaikkialla ja on ihmeteltävän hyvänä oppaana oudolle. Se on kuin majakka merenkulkijoille, siitä saa aina varman pisteen ja voi määrätä matkansa suunnan kartalla, jota ilman ei tule toimeen näyttelyn satoja salmia soutaessaan. Hetken aikaa kulettuani näin muutaman itämaalaisen temppelin ja länsi-intialaisen palviljongin välisestä solasta näyn, joka ei helposti mielestä murene. Eiffeltorni oli edessäni sähkövaloisessa iltapuvussaan. Nuo sen suuret jalkakaaret olivat kaikki sähkölampuilla reunustetut. Ensimmäisen kerroksen räystäät olivat samalla tavalla reunustetut ja niitä täynnä oli ylimmäinen huippukin. Ulkoreunat kun sillä tavalla olivat rajoitetut ja noilla valopisteillä merkityt ja kun ei näkynyt itse tornia pimeyden sisästä ollenkaan, niin muodostui tuossa ikäänkuin uusi Eiffeltorni—paljasta sähkövaloa.

Olisi luullut, että jo tässä olisi ollut ilotulitusta siksi kerrakseen. Mutta kun tulin ulos syrjäisestä paikastani, näin, että taaskaan Eiffeltorni ei ollut muuta kuin osa näyttelyn kokonaisuudesta. Ihanana ja avarana oli edessäni—koko kenttä sähkötulen nukuttamana. Perällä paloi konesalin kupoli tulipallona. Sen räystäät olivat sirotellut tulia täyteen. Pieninkin reunus ja hienoinkin huippu hehkui. Katonharjalla olevan kuvapatsaan soihtu loimotti nyt kuin suuri kokko ja ihan tuossa jalkojen juuressa hehkui nurmikenttä, jota ympäröi heinikon sisästä kimmeltävä lamppurivi.

Ihan Eiffeltornin ylimmäiseltä huipulta tunkee paksu kuutamoinen valovirta tänne alas. Se on ojennettuna keskellä kenttää olevaa enkeliryhmää kohti, jonka se valaisee kokonaan.

Mutta yht'äkkiä, kenenkään aavistamatta, puhaltaa lammikon keskeltä vesisuihku ilmaan. Ja samassa alkaa vuotaa vettä kuvapatsaiden suista ja sieramista. Se on ensin vaalean kirkasta. Vaan samassa muuttuu se punaiseksi, kaikki samalla aikaa. Sitten siniseksi, keltaiseksi, viheriäksi. Ja tuota ihmeellistä värien vaihtelua kestää pitkän aikaa. Hämmästyneenä katsoo sitä melkein henkeä vetämättä, suuri ihmisjoukko ympärillä on ihan vaiti. Mutta kun vesipatsaiden karkelo on lakannut, räjähtävät ranskalaiset käsiään taputtamaan ja huutavat: »hyvä, hyvä!»

Tätä tällaista huvitusta, tällaista joulu-iloa on täällä joka ilta.