Laguerre on solakka, pitkä gentlemanni. Hänen puheensa edustajakamarissa Joffrinin vaalin hyväksymistä vastaan kuului olleen mestariteos logiikkaa ja lakitietoja. Aine on sama nytkin.
»On kuultu edusmiesten valtakirjoja hylättävän ennenkin. Mutta sitä ei ole ennen kuultu, että eduskunta olisi itse valinnut edusmiehensä. Se on nyt kuitenkin tapahtunut. Mutta minä olen iloinen siitä. Minä onnittelen isänmaata ja puoluettamme näiden laittomuuksien, näiden rikosten johdosta, jotka ovat loukanneet ja loanneet yleistä äänioikeutta.»
»Minä tahtoisin tehdä sananlaskuksi totuuden: älä loukkaa yleistä äänioikeutta!»
»Sillä se, joka tässä maassa on loukannut yleistä äänioikeutta, se on samassa ollut hukassa».
»Ne verivirrat, mitkä Pariisissa ovat vuotaneet loukatun äänioikeuden kostoksi, todistavat tosiksi sanani.»
»Niin pian kuin jokin hallitus on sitä loukannut, on se ollut hukassa.»
»Vuosina 1830 ja 1848 se jo tapahtui. Ja viimeksi vuonna 1871.»
»Keisarikunta pysyi pystyssä ainoastaan niin kauan kuin se kunnioitti yleistä äänioikeutta. Mutta niin pian kuin se sitä häpäisi, se oli hukassa.»
»Nykyinen opportunistinen tasavalta peri keisarikunnan. Se on nyt vuorostaan häväissyt yleistä äänestysoikeutta. Ja sen on käyvä samalla lailla: sekin on oleva hukassa!»
Puhetta seurasi pitkä, innokas mielenosoitus. Huudettiin, polettiin jalkoja ja heilutettiin hattuja. Muuan työmies vierelläni huutaa niin, että kasvot punottavat ja niskasuonet pullistuvat. Toinen on sivaltanut hatun päästään, puristanut sen yhdeksi mytyksi käteensä, jota survoo ylös ja alas ja eteenpäin, niinkuin tekisi säännöllisiä voimisteluliikkeitä. Sähkökin näyttää ymmärtävän asemansa. Se tulee levottomaksi, aikoo sammua, syttyy taas ja tirskuu ja rätäjää.