Yhtäkkiä paukautti Korsu, niinkuin olisi koko ajan sitä siinä vain väijynytkin:
--Se Haapsalon saksa, jolta olitte ostaneet potattia, käski sanoa, että hän kyllä tuo tullessaan säkin, joka teiltä oli unohtunut.
Söderlingskan päätä huimasi, niin että hetkeksi himmeni silmissä, mutta hän kuuli samalla, että hänen äänensä oli tyyni, rauhallinen ja huoleton.
--Niin, se unohtui lähdön kiireessä ... sen piti tuoda se meidän venheeseen....
--Itse se sanoi teidän sanoneen, että tulisitte noutamaan, sanoi Korsu, vilkaisten akkaansa.
--Vai niinkö se oli.
--Mikset sinä, Matti, ottanut säkkiä mukaasi, niin olisi joutunut pikemmin?
--Se nyt olisi ollut ihan liika suuri vaiva teille, kun näkyy olleen omaa lastiakin yllin kyllin. Sanoiko se olevan matkan itsellään tännepäin?
--Kai sillä mahtoi olla, koska sanoi tulevansa. Eikähän tuo olisi suuri kierros, vaikka tulisi asian alkaenkin.
--Kiitos kahvista ja viinistä ... jos minä sitten lähden.