Ukin kurkusta kirahti lyhyt, pilkallinen, käheä naurahdus. Muut eivät saaneet sanaa suustaan. Sitten puhkahutti Söderlingska:
--Ja sen sinun erehdyksesi tähden annettiin siis pois kaikki, mikä olisi voitu muuten pitää?
--Juuri niin! ilkkui ukki.
--Mitenkä?--Söderling kysyi, vaikka alkoi jo ymmärtää.
--Totta kai! Koska ilman sitä erehdystä ei olisi ollut haaksirikkoa eikä hukkuneita ja olisi saatu jäädä siihen uskoon, missä ensin oltiinkin, että se, mikä tuli, tuli meille jumalan lähettämänä, niinkuin Helga heti sanoikin, ja niinkuin se ehkä nyt olikin ja varmasti olikin. Mutta nyt annettiin kaikki pois siinä uskossa, että sinä muka olit ryöstänyt ruumiin, jota et ollut tehnytkään. Häh?
--Jaa, jaa ... kyllä, kyllä, änkytti Söderling, suu auki, silmät pyöreinä päässä.
--Etkö ymmärrä sinä?
Kallekin katseli melkein hätääntyneenä, lehti polvellaan:
--Vaan eikös nyt ... eikös ole sama ... olipa se ruumis tai ei ... koska ... koska minä kerran sen ruumiina ryöstin?
--Onko se sama, jos olet ollut tekevinäsi jotain etkä ole tehnytkään? Ja onko se sama, jos sinä haahkaa ampuessasi ammutkin ohi ja satutat sen kuvaan? Ja ryöstääkö se ruumiin, joka ryöstää pumpulipaalin? Mitä? Luulisi sen mahtuvan sinunkin lyhyeen järkeesi....