Kun hän avasi navetan ovea, ynähti hänelle lehmä parrestaan pitkän, ikävöivän ynähdyksen. Söderlingska lyykistyi lypsämään. Mutta silloin repäisi häntä kiukku varpaista sormenpäihin, läpi koko ruumiin, heitätti kiulun kädestä ja mätkäytti pitkäkseen viereiseen parteen kaislapahnojen päälle. Samassa tyrskähti rinnasta hampaita kiristävä, koko ruumista runteleva, hillitön, kiukkuinen itku.
... Kuinka saattaa semmoista tapahtua? Eikö sitten enää ole mitään oikeutta maassa eikä taivaassa? Kuinka vanhurskas jumala voi semmoista sallia? Minkätähden annetaan toisille kaikki ja toisille ei mitään? Minkätähden rehellisiltä, oikeilta ihmisiltä viedään heidän viimeinen vähänsä ja roistoille annetaan kaikki maailman rikkaus?
Nyt se on saariston rikkain mies? Sitä se röhöttikin sängyssään niin, että tuskin tervehti. Nyt se voi ostaa, jos tahtoo, Saukkosaaren, ja vaikka ostaisi koko Böölen tilan. Kyllä isäntä myö, keneltä vain saa rahaa. Oli sanovinaan, ettei hän Korsulle muka myö. Miksei möisi! Pian siinä rikkaina rehotetaan isäntämiesten arvossa. Kyllä rahalla rankiin pääsee.
Nauravat partaansa, ilkkuvat selän takana. »Olisi ollut ... kerran saivat, ei ollut pitäjää!»
Tarvitsiko jumalan tällä tavalla pitää meitä narrinaan? Laitetaan ensin paholaiset päätä huimaamaan ja näyttämään temppelin harjalta kaiken maailman rikkaus ja kunnia. Pannaan näkemään näkyjä keskellä päivää. Ensin annetaan Helgan rukoilla ja kuvitella mahdottomia. Ja uskotellaan, että se muka on hänen aivan erikoinen lahjansa, sairaan tytön rukouksesta saatu hänen parantumisekseen. Käännäppäs sitten niin, että se olikin piru, joka lähetti rahat ja paalit. Sokaiseppas pojan silmät niin, että luulee pumpulipaalin ruumiiksi, ja aja heidät sitten tunnonvaivoihin siitä, että on muka ryöstetty, vaikkei olekaan ryöstetty, ja ettei olematonta vainajaa ole saatettu siunattuun maahan.... Toisille pannaan omatunto marisemaan jokaisesta jonkinjoutavasta, niin ettei tiedä, mitä pitäisi tehdä, että olisi oikein ... ei anneta sen saada tarvettaan mistään, vaikka hänen suuhunsa koko elämisensä ahtakoon ... vaikka mitä lahjoja tehköön... Toinen jätetään siitä kokonaan rauhaan ... se saa ryöstää, se saa varastaa ... tehdä mitä ikinä tahtoo ja saa siitä laivoja palkinnokseen ja kiitosta sanomalehdissäkin--saariston reippain mies.
--Ynyy--pani lehmä parrestaan.
Syytän minä! Sillä mitä pahaa minä olen tehnyt kenellekään muulle kuin itselleni? Enkö minä kaikkena elinaikanani ole koettanut parastani ihmisten ja jumalan mieliksi, niinkuin olen sen sanasta oppinut? Sentähdenkö minulla on isä, joka juo niin, ettei näkisi selvää päivää, jos olisi millä aina juoda? Ja nahjus mieheksi, joka kiikaroi ja katselee, mutta ei milloinkaan mitään näe? Sentähdenkö minun ainoaan tyttööni on pantu parantumaton tauti, johon minulla ei ole varoja hakea sitä hoitoa, minkä se tarvitseisi? Kiitokseksi kaikesta annetaan pahimman vihamieheni ehkä vielä viedä viimeinenkin elämiseni. Maailman maineella, ihmisten ihailulla hyvitellään mieltä kuin kissaa pään silittämisellä, niinkuin lasta mummolan kiitoksella--jolla sillä sitten ei tee ei niin kerrassa mitään.... Ja tunnon rauhat luvataan ... mutta mistä minä senkään otan, hänen poutaisen päivänsä, kun en kuitenkaan olisi tehnyt niinkuin olisi pitänyt, jos en pelännyt naapurilla olevan vihiä?
--Ynyy!
... Yny, mitä ynyt ... mutta minä syytän, koska minulle käy aina vastaan, mutta minun pahimmalle vihamiehelleni aina myöten.... Se pakana sitten osaakin olla ulkona missä säässä tahansa. Se sitten ei pelkää pirua eikä jumalaa, kun vain saa--ja saakoon! saakoon!
--Ynyy ... pani lehmä vielä kerran, ja Söderlingskan täytyi nousta lypsämään.