Söderling käydä kääkkyröi hänen jälessään rantaan.
--Herra konsulin ei pidä ajatella, että on totta ja tarkoitettua kaikki, mitä tässä on puhuttu, ukko ja muut. Ukko puhuu aina pötyä, kun on juonut.
Herra ei sanonut muuta kuin:--Jaa, jaa, hyvästi sitten vaan, Söderling.-- Hän istui moottoriin, jonka kokka oli ankkurissa, perä maissa, ja melkein samassa puhalsi pursi liikkeelle kuin räpylälintu laineilla, kuin myrskylintu, aave, savuton, purjeeton ja airoton, paiskautuen satamasta ulapan aallokkoon yhtä äkkiä kuin oli sieltä äsken ilmaantunutkin, kenenkään osaamatta odottaa vierasta tämmöisellä ilmalla, kenenkään tietämättä, mitä asiaa sillä oikeastaan oli ollut, mutta joka oli kuin huumannut heidät, pannut heidät puhumaan sisimpänsä ventovieraalle, tuntemattomalle.
Söderlingin oli yhtäkkiä melkein ilkeä olla. Luulikohan tuo nyt ... mutta ymmärtäneehän herrakin pilan.
Kalle ja ukkikin olivat tulleet tuvasta moottorin lähtöä katsomaan, ennättämättä kuin puolitiehen rantaan, kun se jo porhalsi satamasta.
Hanna oli juossut kiikarin tuvan porstuasta ja kirmaissut kiikarikalliolle.
--Se tervehtii lipullaan! Hyvästi, hyvästi! Kalle, joudu pian, muuten et kohta näe mitään!... Nyt meni herra kajuttaan....
Emäntä ja Helga olivat jääneet tupaan. Emäntä istui kädet helmassa, hetken aikaa, sitten hän sanoi kuin heräten:
--Niin! Siinä se nyt meni.