--Paljonko on tämmöinen kymmenen guldenia meidän rahassa?
--Lienee se ainakin kaksikymmentä.
--Kaksikymmentä ja sata! Silloin meillä on, Kalle, kaksituhatta markkaa.
--Ei meillä ole vielä mitään, sanoi Kalle.
--Löytökalu on sen, joka on sen löytänyt.
--Tottahan!
--Vasta sitten, kun omistajaa ei ole ilmaantunut.
--Ne makaavat meren pohjassa! remahti Hanna.
--Hiljaa, tyttö, elä huuda! Pankaa ovi kiinni! Vedä, Helga, uutimet ikkunan eteen.
Katseita kulki ristiin, toisesta toiseen. Ei kukaan oikein tiennyt, mitä toinen ajatteli. Helga veti uutimet ikkunan eteen. Söderlingska koetti sitoa seteleitä yhteen pinkkaan, mutta hänen kätensä vapisivat niin, että hän tuskin sai sen tehdyksi. Söderling pyörähteli ja tepasteli niinkuin hätäissään jostain. Ukko istui pöydän kulmalla kasvot kiinteinä niinkuin hammasta purren, huulet samalla aukeillen, silmät älyttöminä ja tuijotti rahoihin, saamatta sanaa suustaan. Hanna väijyi Kallea, Helga keitti kahvia, kasvoilla voitonriemuinen, melkein hurmaantunut ilme.