Mutta hätkähti hän itsekin omia puheitaan.
Hupeni siinä yö lähtöä laittaessa, ja oli jo täysi päivä, ennenkuin päästiin purjetta nostamaan.
Pidellessään kokkaköyttä tuli Söderlingin vielä kerran paha olla.
--Kuulehan, Emma, eikö sittenkin olisi parasta tehdä, niinkuin laki vaatii?
--Heit' irti vaan!--Jako minä tyytyisin vain löytäjäisiin ja rupeisin odottamaan niitä vuoden päivät?--No, eikö sittenkin ole klyyvarin knaappi poissa ... kuinka monta kertaa minä olen ... heitä irti! sanon minä. Kun meri kerran miehelle antaa ... nyt mennään ja sillä hyvä!
--No, no, menkää sitten, menkää sitten!
--Onnea matkalle! huusi Helga iloisesti esiliinaansa heiluttaen. Ja Hanna heilutti vantin varassa seisoen vastaukseksi omaansa.
Ja heidän hyvä tuulensa tarttui Söderlingiinkin.... Ehkä se on niin ... ehkä on niin.... koska Helgakin sanoo ne jumalan lähettämiksi.
--Hurraa, hurraa! Heiluta, Kallekin, Hannallesi, kun se juuri sitä varten seisoo vantissa ... on se sorja tyttö....