--Tyyntyy yhä, sanoi hän hetken kuluttua. Voisi ehkä viedä koetteeksi silakkaverkot.
--Viedään vain, sanoi Kalle.
--Luuletko, että olisi parempi laskea tuohon Kampelakarin ympärille vaiko viedä ulomma Ulkokarin päähän?
--On vaikea tietää. Jos koettaisi ensin lähempää.
--Kai siitä nyt kävisi ainakin turskasiiman syötiksi.
He tiesivät kumpainenkin tarkoin tehtävänsä, ja hetken kuluttua olivat verkot, painot, nuorat ja kohot kannetut venheeseen. Kalle souti kokassa, isä huopasi perässä. Ei puhuttu sanaakaan, Kalle oli melkein tyly ja tuijotti veteen airon viereen.
--Oli se kaunis summa rahaa, minkä sinä löysit, alkoi isä viimein kuin liehakoiden. Olihan se aivan erikoinen ihme. Harvoin semmoista kuulee. Onhan kuultu, että maasta löydetään raha-aarteita, mutta liekö milloinkaan kuultu, että ne tulisivat vettä viilettäen. Kuinka sinä sen käärön oikein keksit? Ei sitä niin pientä ollut aivan helppo huomata. Mistä sinä sen oikein löysit? Uiko se veden päällä?
--En kai minä olisi sitä pohjastakaan saanut.
Kalle katsahti ulapalle kuin vaistomaisesti, vastoin tahtoaan, mutta käänsi samassa päänsä äkkiä takaisin, niinkuin säikähtäen.
--Ajattelin, että jos se olisi ajautunut maihin ja sieltä jostain olisit sen löytänyt.